Kriteerit ihmisille.

En etsi parisuhdetta, ehkä ainakaan perinteistä sellaista. Haluan antaa itselleni aikaa ja tilaa toipua viimeisestä suhteesta - ja samalla kaikesta muustakin menneestä. Haluan silti vielä uusia ihmisiä elämääni, ihan vain ihmisinä, ehkä mieluiten ilman ennalta päätettyä roolia.

Ehdottomat kriteerit, joista en haluaisi enää joustaa:

😽Empatiakyky, kyky asettua toisen asemaan ja aito halu ymmärtää muita

😽Kyky reflektoida itseään ja toimintaansa, ja nähdä omat virheensä

😽Vahva oikeudentaju, pyrkimys oikeudenmukaisuuteen ja oikeuden vaatiminen kaikissa tilanteissa

😽Aito rehellisyys ja toden puhuminen itselle ja muille

😽Vihervassarointi, feministiset arvot ja puolueen valinta vasemmasta laidasta

😽Hyvä huumorintaju, kyky ymmärtää sarkasmia ja nokkelia vitsejä ja sanaleikkejä

😽Laaja sanavarasto, kyky käyttää sitä

😽Aito kiinnostus minua ja kirjoittamiani tekstejä kohtaan

😽Aito hyväksyntä minua ja elämääni kohtaan; kyky hyväksyä esimerkiksi se, että minulla on lapsi ja iso perhe, olen tatuoitu, traumatisoitunut sekä työtön

😽Kyky ja halu keskustella lempeästi ja ymmärtävästi kaikesta; elämästä, tasa-arvosta, politiikasta, ihmisoikeuksista, traumoista, tunteista, mistä vain

😽Kyky kyseenalaistaa asioita, normeja, tapoja ja omia ja toisten ajatusmalleja

😽Tunneälykkyys, ja kyky tunnistaa ja tunnustaa ja sanoittaa omat tunteet

😽Sukupuolen moninaisuuden hahmottaminen, ymmärrys siitä, että sukupuoli on lähinnä vain sosiaalinen konstruktio

😽Halu ja pyrkimys kehittää itseään paremmaksi ihmiseksi

😽Ehdoton kieltäytyminen oman edun tavoittelusta muiden kustannuksella

😽Kyky hyväksyä itsessään feminiinisyys ja maskuliinisuus, ja kaikki muutkin puolet

😽Kyky tarkastella päihdekulttuuria kriittisesti ja kyseenalaistavasti

Bonukset, näistä voin joustaa:

😼Kiinnostus viherkasveihin ja kukkiin

😼Kiinnostus ja halu ajella joko autolla tai moottoripyörällä taikka istua bussin kyydissä taikka kävellä ympäriinsä

😼Tatuoinnit

😼Lävistykset

😼Kalju pää taikka erikoisen pitkät hiukset

😼Urheilullisuus, halu treenata yhdessä

😼Taito kirjoittaa elämästä ja itsestään

😼Mustanpuhuva pukeutumistyyli

😼Musta kynsilakka 🥹👉🏼👈🏼

😼Raittius

😼Roskien lajittelu, vihreät elämänarvot

En tiedä, mitä on terve parisuhde.

En tiedä, olenko koskaan kenelläkään nähnyt oikeasti tervettä ja tasavertaista suhdetta. Tuskin.

Voit sanoa minulle, että normaaliin ja terveeseen suhteeseen kuuluu, että toista lyödään vasaralla päähän joka tiistai puolenpäivän aikoihin. Ja minä uskon. Sillä mikä minä olen kyseenalaistamaan terveen parisuhteen määritelmiä? Lyö vain. Enhän minä tiedä mistään mitään.

Ja kun en tiedä miten pitäisi olla ja toimia, käy usein niin, että alan matkia kumppaniani.

Ensin kohtelen toista niin kuin haluaisin hänen kohtelevan minua. Sitten, aikani miellytettyäni, alan kohdella häntä niin, miten hän kohtelee minua. Ikään kuin pelaisimme peliä, ja hän opettaa minulle säännöt.

Siksi tulistun eniten siitä, jos toinen toimii sellaisella tavalla, jonka hän on itse kieltänyt minulta.

Olen joskus sanonutkin, että olen valmis joustamaan lähestulkoon kaikissa asioissa (en enää todellakaan kaikissa). Mutta säännöt on sitten oltava molemmille samat. Pystyn hyväksymään sen, jos toinen puhuu minulle ilkeästi - vaikka olisin jo huomauttanut, että kyseinen aihe on arka, enkä halua kuulla siitä, tai en ainakaan halua, että sitä hierotaan naamaani tai revitään auki. Mutta mielestäni on turha valittaa sitten, kun teen itse samaa. Tämänhän piti olla ok?

Olen ajatellut - ja haluaisin edelleen uskoa - että olisin niin sanottu parisuhdeihminen. Kaipaan eniten kumppanuutta ja yhteistyötä. Mutta en tiedä, onko olemassa ihmistä ja tilannetta, joka sopisi minulle. Olenhan jo aiemmin useasti luetellut, millaisia asioita tarvitsen suhteeseen; ehdoton rehellisyys, johdonmukaisuus, järkkymätön empatia... (ja lista jatkuu.) Ehkä ei ole ihmistä, jossa yhdistyisi kaikki se, mitä tarvitsen ja kaipaan.

Ja ehkä ei ole ihmistä, joka määrittelisi terveen suhteen niin miten minä sen määrittelen. Olen lukemattomia kertoja ollut tilanteessa, jossa minua sattuu aina uudestaan ja uudestaan, ja kumppani kertoo tämän olevan osa tervettä suhdetta. On ihan normaalia ja tervettä puhua toiselle ilkeästi. On tervettä alistaa, ohjailla ja manipuloida. On tervettä olla ilkeä ja pahantahtoinen. Ja jos minä en kestä sitä, olen itse sairas.

Väsymys.

Puhuin aiemmin siitä, miten loputtoman väsynyt olen ollut.

Olen ollut ahdistunut, itkuinen ja yrittänyt miettiä, miten voisin muuttaa elämääni helpommaksi ja paremmaksi.

Pohdin kauan, pitäisikö tässä tilanteessa ottaa sairaslomaa töistä. En silti tehnyt niin, sillä kaikesta huolimatta edelleen jollain tapaa häpeän psyykkisiä ongelmia - häpeän väsymystä, ahdistusta ja paniikkia. Häpeän traumoja ja pelkoja.

Mutta lopulta soitin terveyskeskukseen. Kerroin, miten väsynyt ja loppu olen tähän kaikkeen, ja että muutamakin päivä rauhoittumista auttaisi alkuun. En saanut sairaslomaa, sain lääkäriajan kuukauden päähän. Fiksuimmat arvaa, ettei siitä välttämättä ole ihan kauheasti apua tämän hetken akuuttiin kriisiin.

Olen usein kipeä. Flunssaa, päänsärkyä, vatsakipuja, jopa kuumetta. Olen yleensäkin usein ollut kipeänä, mutta viimeisen vuoden ajan se on ollut lähes tauotonta.

Olen alkanut pohtia, voisiko henkisillä ja fyysisillä kivuilla ja vaivoilla olla jokin yhteys. Voiko tulla mahatauti tai flunssa tai kuumetta, jos on tarpeeksi pitkään psyykkisesti kovilla? Kyllä varmaan.

Kerroin töissä huonosta olostani. Kuten stooreissa kirjoitinkin, saan nyt olla joustavammin etätöissä - alan pitää joka viikko ainakin kaksi etäpäivää.

Etätöiden kautta saan aikaa olla yksin kotona. Itse työhän ei kuormita minua. Olen loppu parisuhteeni aiheuttamiin negatiivisiin fiiliksiin; pahaan mieleen, ahdistukseen ja ajoittaiseen epätoivoon. Olen loppu riitoihin, syyllistämiseen ja epäkunnioittavaan puheeseen. Olen loppu itseni kyseenalaistamiseen.

Mietit varmaan, miksen sitten eroa. Rehellisesti sanottuna samaa olen miettinyt itsekin. Sinisilmäinen, naiivi puoleni haluaisi edelleen uskoa muiden hyvyyteen. Vaikka saisin päivittäin todisteita siitä, ettei se kannata.

Keskityn nyt itseeni. Hoidan itseni ja mieleni kuntoon, kaikki muu on nyt toissijaista. Pikkuhiljaa.

Minä olen elämäni tärkein ihminen. Ja sinä olet elämäsi tärkein ihminen. Ehkä olisi jo korkea aika alkaa kohdella itseämme niin.

Kumppanin some.

Hetki sitten keskustelin erään ystävän kanssa siitä, että kumppanin somenkäyttöä ei saa rajoittaa - syynä on aina vain oma epävarmuus, ei niinkään kumppanin toiminta.

On hyvin pitkälti totta, että mikäli sinulla on tarvetta alkaa rajoittaa kumppanisi somenkäyttöä (esimerkiksi kuvista tykkäilyä), syynä on oma epävarmuutesi.

Mutta mielestäni olisi laiskuutta pitää sitä kaikenkattavana totuutena, ja kehoittaa vain olemaan olematta epävarma. On aiheellista pyrkiä katsomaan tuon epävarmuuden taakse - mistä se johtuu.

Mikäli kumppanisi on esimerkiksi verrannut ilkein ja alentavin sanankääntein sinua muihin; puhelimen näytöllä näkyviin ihmisiin, on täysin ymmärrettävää tuntea epävarmuutta sekä tarvetta kieltää noista kuvista tykkäily. Tai jos kumppanisi on tuonut ilmi epäilyttäviä ajatusmalleja tykkäysten taustalla - jos hän vaikkapa ajattelee kyseiset kuvissa esiintyvät naiset vain esineinä.

Tai jos tykkäily ei olekaan tykkäilyä, vaan ilmiselvää kuolaamista; alastonkuviin reagointia, viestien lähettelyä, lisäkuvien pyytämistä. Näissä tapauksissa varsinkin on täysin ymmärrettävää kokea epävarmuuden tunteita. Kuten entinen psykologini sanoisi; ”normaali reaktio epänormaaliin tilanteeseen”.

Joka tapauksessa, mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta rajoittaa toisen toimintaa. Mutta jos kumppanisi jatkuvista huomautteluistasi huolimatta jatkaa satuttavaa toimintaa; rikkoo rajojasi ja suhteenne rajoja, voisi olla aiheellista miettiä, haluatko olla sellaisen ihmisen kanssa.

Somekäytös saattaa kuulostaa pieneltä, lähes mitättömältä syyltä erota, mutta se on usein vain jäävuoren huippu; kertoo hyvin paljon ihmisen ajattelutavasta muutenkin. Somekäytös saattaa esimerkiksi paljastaa, miten hän suhtautuu muihin ihmisiin, esimerkiksi naisiin. Näkeekö hän itsensä muiden kanssa samalla tasolla, vai kilometrejä heidän yläpuolellaan? Näkeekö hän naiset vain esineinä?

Epävarmuutesi on toki sinun asiasi, sinun täytyy itse hoitaa ja käsitellä se parhaasi mukaan. Toista ei voi muuttaa - vaikka saisit hänet painostettua lopettamaan muiden kuolaamisen, muuttuuko ajatusmallit siellä taustalla kuitenkaan? Some on vain yksi väylä tuon ajatuksen näkymiseen. Muitakin on.

Hukkaan itseni 3.

Viime tekstissä totesin, että kaiken taustalla ja syynä on se, että hukkaan yhteyden itseeni ja sisimpääni.

Sekään ei kuitenkaan ole koko totuus.

Päässäni edelleen vaikuttavat - jo lapsena opitut - käsitykset parisuhteista ja naisen ja miehen roolista saavat minut tarkastelemaan suhdettani ja kumppanini toimintaa tietyltä suunnalta ja hakeutumaan jo entuudesta tuttuun uhrin rooliin. Sietämään satuttavia sanoja kertomatta ääneen, miltä oikeasti tuntuu.

Jo lapsena opitut käsitykset yksin pärjäämisen arvostettavuudesta saavat minut venyttämään rajojani ja käyttämään akkuni ja energiani miinukselle asti. Sietämään pahaa mieltä ja huonoa kohtelua, joten lopulta automaattisesti vihaan kumppaniani; hänhän ylittää rajojani jatkuvasti. Tietämättään, tosin.

Sukupuolinormit, parisuhdemallit ja tyttönä kasvatettuun ihmiseen kohdistuvat odotukset ja vaatimukset opin niin ikään jo lapsena. Ne aiheuttavat loputtomasti ahdistusta, minä kun en sovi rooleihin ja muotteihin, joihin pitäisi sopia. Nykyään tiedän, ettei pidä. Mutta kyseiset ajatukset ovat juurtuneet niin syvälle mieleen, että niitä on hankala poistaa sieltä, vaikka järjellä tietäisin ne vääriksi.

Tuntuu, että kumppanini imee kaiken hapen kotoa jatkuvalla kyselyllään. Se taas johtuu siitä, että meillä on täysin erilaiset kokemukset ja normit lapsuudesta; minua ei ole huomioitu, eikä minulta ole jatkuvasti kyselty vointia ja fiiliksiä. En ole tottunut siihen, että minua huomioidaan lähes tauotta. Nyt kun niin tapahtuu, se ahdistaa.

Kaikesta huolimatta kumppanini on kyllä syyllistynyt rajojeni ylittämiseen ajoittain tietoisestikin - tai ainakin se näyttäytyy minulle niin - mutta suurin syyllinen kaikkeen löytyy silti edelleen lapsuudestani.

Joskus ihmiset jaksoivat hokea minulle, ettei yksi ihminen voi toisen elämää pilata. Eipä niin.

Hukkaan itseni 2.

Kerroin viime tekstissä yksinolon tarpeestani - miten pitkään johtuneen ahdistuksen syy on siinä, etten ole ollut yhteydessä itseeni.

En silti tarkoita, että tämä kumoaisi edelliset tekstini; ettei parisuhteeni ja asumisjärjestelymme aiheuttaisi valtavasti ahdistusta. Ettei alkusuhteen ilkeät sanat ja niistä johtuva itseni kyseenalaistaminen ja lopulta inhoaminen vaikuttaisi minussa edelleen, aiheuttaen itkuisuutta ja pahaa mieltä. Ettei ahdistusmöykky itsessään aiheuttaisi erinäisiä lieveilmiöitä; itseinhoa, huonoa itsetuntoa ja itseni ja tunteideni sivuuttamista - itseni haukkumista ja kiusaamista.

Mutta kaikki nämä selittyvät itseni hukkaamisella. Jos en hukkaisi yhteyttä sisimpääni, en olisi minulle ilkeä - tai antaisi kenenkään muunkaan olla. En uskoisi ilkeitä sanoja, en kyseenalaistaisi itseäni ja arvoani muiden kehoittaessa minua tekemään niin.

En venyttäisi rajojani liiallisuuksiin, en käyttäisi akkujani loppuun, en yrittäisi vakuuttaa muita minun arvostani ja hyvyydestäni - sillä jos olen yhteydessä sisimpääni ja siten itsevarmasti sinut itseni kanssa, en edes olisi ihmisten kanssa, joille pitäisi vakuutella mitään; jotka oma-aloitteisesti eivät näkisi arvoani ja hyviä puoliani. En sietäisi huonoa kohtelua, minkäänlaista.

Jos en hukkaisi itseäni, pitäisin kiinni tarpeestani olla ajoittain yksin, tekisin vain asioita, joita haluan tehdä ja keskittyisin hyvinvointiini - tuntematta syyllisyyttä, jota minulle yritetään (itseni ja muiden toimesta) syöttää. Jos en hukkaisi itseäni, olisin onnellinen - tekisin kaikkeni sen eteen.

Joten siksi sanoin, että kaikkeen olikin syynä itseni hukkaaminen.

Vaikka joku kohtelisi minua väärin ja polkisi rajojani, taustalla olen silti minä, joka sallin hänen toimia niin.

Hukkaan itseni.

Viime aikoina olen taas huomannut, että olen hukannut itseni.

Ja sen olette varmasti huomanneet teksteistänikin. En saa mistään kunnolla otetta, olen ahdistunut ja itkuinen. Elämä tuntuu pyörivän kehää, ja olen umpikujassa. Pitäisi siis keksiä ulospääsy itse; tehdä jokin radikaali muutos elämässä.

Lähes poikkeuksetta näissä tilanteissa ulospääsy onkin lähempänä kuin arvaankaan; täytyy kääntää katse itseeni, sisimpääni. Muodostaa uudelleen jo kadotettu yhteys itseeni ja lapseen sisälläni.

Kuten olen sanonutkin, tarvitsen hyvin paljon yksinoloa ja omaa aikaa. Tarvitsen niitä, että saan ylläpidettyä yhteyttä itseeni.

Erakkogeeni, kuten meidän suvun yksinäisiä ihmisiä on tykätty kuvailla. Vai olisiko sittenkin kyseessä vain niin massiivinen epäluottamus ihmisiä kohtaan, että on pakko pitää kaikki turvallisen välimatkan päässä. Jo lapsena hukattu suora yhteys omaan itseen, että tarvii extrapaljon keskittymistä ja yksinoloa pitääkseen itsensä kasassa.

Yleensä ihmisillä se taitaa toimia ihan automaattisesti. Koko persoona ja oma minuus on niin yhteneväinen ja kasassa, ettei mitään yhteyksiä tarvitse muodostella ja aktiivisesti ylläpitää.

Minun koko persoona ja minuus on osina, irrallaan, jotkut hyvinkin kaukana toisistaan. Täytyy tosissaan keskittyä, että saan pidettyä kaiken kasassa. Ja usein elämä, arki ja monimutkaiset ihmissuhteet tulevat tielle. Siksi tarvitaan maadoittumishetkiä, aikaa vain itsensä ja jokaisen osan kanssa. Tilaa hengitellä ja etsiä osia. Tilaa kuunnella itseään.

Joko olen kiinni jossakin toisessa ihmisessä, tai olen kiinni itsessäni. Molempia en ilmeisesti saa.

Pidä kiinni itsestäsi. Älä anna osien ja äänesi hukkua elämän myrskyissä. Sinä olet elämäsi tärkein henkilö. 💕

Nykyinen elämäntilanteeni ahdistaa minua ajoittain suunnattomasti.

(Luvassa tajunnanvirtaoksennusta ilman filtteriä.)

Tarvitsisin todella paljon yksinoloa ja rauhaa, mutta sitä ei luonnollisestikaan saa, kun asuu kahden ihmisen kanssa. Olen todella harvoin hetkeäkään yksin, mutta silloin kun olen, huomaan, miten vapauttavaa se on. Tunteet tulevat juuri sellaisina kuin ovat, saan ja voin tuntea ja näyttää ne, ja sitten ne poistuvat. Pystyn hengittämään.

Yhdessä ollessa mikään tunne ei tule selkeänä - kaikki on harmaata ahdistusmössöä, joka kasvaa ja kasvaa, kunnes en pysty enää olemaan, vaan romahdan täysin. Tunnen jatkuvasti ahdistusta, syyllisyyttä ja (itse)inhoa.

Yhdessä asuminen ei siis taida sopia minulle. En osaa tarkasti sanoa, mistä kaikesta se johtuu. (Tai osaan, mutten silti erinäisistä syistä tee niin.)

Mutta parisuhde eri osoitteissa ei myöskään sovi minulle. En pysty rauhoittumaan ja oikeasti elämään, kun kaikki on pelkkää aikataulua ja suunnitelmaa. Ajatuksen tasolla yhdessä asuminen olisi toimivin ratkaisu.

Mutta kun ei ole.

Voiko todella olla niin, että vaikka itse haluaisin parisuhteen, se ei silti sovi minulle? Jos taas olen sinkkuna ja yksin, kaipaan toista siihen vierelle. Kun on toinen vierellä, kaipaan rauhaa ja yksinoloa. Mikään ei sovi, ja mikään ei toimi. Toki asiaan varmasti suuresti vaikuttaa negatiiviset tunteet, joita toisen toiminta ja sanat minussa aiheuttavat, sekä alkusuhteen inhottavat asiat, joita en osaa (enkä ehkä haluakaan) unohtaa.

Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä?

Rajojen puolustaminen.

Olen kuullut puhetta siitä, miten ollessasi suhteessa sinun pitäisi lopettaa omien rajojesi raivokas puolustaminen, ja keskittyä toiseen, ja teidän suhteeseenne. Että ei ole rakkautta se, että keskittyy itseensä ja siihen, ettei omia rajoja rikota.

Helppo sanoa, jos omia rajoja ei ole koskaan jatkuvasti rikottu ja poljettu. Ja helppo sanoa, jos edelleen, suhteessakin, kaikki toiminta tapahtuu toisen rajoilla, jatkuvasti niitä vähän härnäten ja venyttäen. Ollaan kaukana sinun rajoistasi, eihän sinun silloin tarvitse pelätä, että niitä rikottaisiin.

Suhteessa - ja elämässä muutenkin - ensin täytyy varmistaa, että rajojasi kunnioitetaan; että saat olla rauhassa eikä sinun tarvitse pelätä. Vasta sitten voidaan unohtaa rajat ja niistä puhuminen ja niistä näkyvästi kiinni pitäminen. Jos on mahdollisuus sille, että toinen niitä rikkoo, rajoista täytyy aktiivisesti pitää kiinni ja muistuttaa niiden olemassaolosta.

Ehkä sinun ei tarvitse pelätä rajojesi puolesta, jos viihdyt jatkuvasti toisen rajoilla - olet siis suurella todennäköisyydellä itse se, jonka toimintaa pelätään. Ei hyväksikäyttävä eksänikään varmasti pelkää, että joku käyttäisi häntä hyväkseen. Koska hän tekee sen itse. Eikä väkivaltainen perheenjäseneni varmasti pelkää joutuvansa väkivaltaiseen suhteeseen. Hän on itse se, joka lyö.

Tässä asiassa on usein kaksi selkeää roolia, itse olen aina automaattisesti ajautunut siihen toiseen. Olen aina automaattisesti se, jonka rajojen yli hypellään ihan huvikseen vain. Ja itse taas suodatan puheeni ja tekoni sen kautta, etten vain ylittäisi toisen rajoja tai aiheuttaisi pahaa mieltä.

Ehkä syy sille, ettet puolusta rajojasi ei olekaan se, että olet niin viisas ja mahtava ja ymmärtänyt, miten maailma ja parisuhteet toimii. Ehkä et puolusta rajojasi siksi, ettei sinun tarvitse.

Alan helposti uskomaan, etten pärjäisi yksin.

 Tämä näkyy varsinkin parisuhteissa. Haluaisin tehdä asioita yhdessä ja jakaa arkeni kokonaan toisen kanssa. Mutta aina huomaan lopulta olevani tilanteessa, jossa en uskalla enää tehdä asioita yksin - en osaa enää olla yksin.

Tämä tapahtuu varsinkin, jos minulle osoitetaan, etten pärjäisi yksin. Jos tuppaudut mukaan viemään roskia joka kerta, en lopulta enää usko voivani tehdä sitä ilman sinua. Jos jaan koko elämäni ja koko itseni sinun kanssasi, en lopulta enää usko voivani elää ilman sinua. Jään riippuvaiseksi, ja menetän uskoni omiin kykyihini.

Tähän vielä jos lisätään erinäisiä kommentteja, jotka vahvistavat orastavaa epäuskoa itseeni, kasvattavat syyllisyyttä erillisyydestäni, ja saavat sinut näyttäytymään silmissäni pelastajana ja ainoana oljenkortenani, lopputuloksena on katastrofi.

Siksi pidän kiinni itsenäisyydestäni ja erillisyydestäni. Siksi pidän kaikki - jopa kumppanini - käsivarrenmitan päässä itsestäni. En voi ottaa riskiä, että menetän itseni. Se tapahtuu valitettavan helposti.

Aina välillä otan itsenäisiä askeleita, vaikka pelottaisi. Avaan ovia, vaikka jokin ääni päässäni vakuuttelisi, etten voi - enkä edes oikeasti halua - tehdä mitään yksin.

Aina välillä menen uusiin tilanteisiin, tapaan uusia ihmisiä, kokeilen uusia asioita. Vaikka pelottaisi, ja vaikka yrittäisin taistella itseäni vastaan.

Lauantaina olin alastonmallina. Kuusi ihmistä tuijotti minua ja alastonta vartaloani koko päivän. En tuntenut häpeää tai pelkoa. Tunsin olevani elossa, ja oma itseni. Tunsin olevani sinut itseni ja ulkonäköni kanssa. Sain lempeitä ja hyväksyviä katseita, kauniita sanoja ja epäseksuaalista huomiota. Huomasin rakastavani sitä, että minua katsotaan esineellistämättä. Rakastan sitä, että saan ottaa huomiota ja katseita vastaan - ilman, että se velvoittaisi minua tekemään tai antamaan mitään.

Pärjään kyllä yksin, ja nautin pelkojen kohtaamisesta ja haaveiden toteuttamisesta - vaikka pelottaisi. Muistan sen taas hetken aikaa.

Minua on helppo ohjailla.

Olen ennenkin puhunut tästä, tai ainakin sivunnut asiaa. Minut saa helposti ajattelemaan ja sanomaan ja tekemään asioita, joita en oikeasti tekisi tai haluaisi tehdä. Mielipiteitäni on helppo ohjailla haluttuun suuntaan. Siinä yksi merkittävä syy ihmissuhteideni ongelmiin.

Ajaudun yleensä yhteen voimakastahtoisten ihmisten kanssa - sellaisten, jotka pitävät kynsin hampain kiinni omista näkemyksistään, ja jotka löytävät kaikkeen syyn mieluiten jostain muualta kuin itsestään.

Minä taas olen päinvastainen. Haluaisin kovasti miellyttää, ja olla sellainen kuin toinen haluaa. Löydän helposti syyt kaikkeen itsestäni - vaikka järjellä tietäisin, että toinen on mokannut. Ajattelen helposti, että perimmäinen syy on silti minussa, olen ehkä liian ärsyttävä tai tylsä, ehkä liian laiska tai ruma tai outo. Tai ehkä olen liian herkkä, ja siksi koin hänen tekonsa väärinä. Minusta saa liian helposti kynnysmaton.

Haluaisin, että asia olisi toisin. Ja välillä yritänkin pyristellä vastaan. Toivoisin vain, että kukaan ei yrittäisi puskea omia mielipiteitään ja näkemyksiään läpi - sillä läpi ne varmasti menevät. Mutta samalla hukkaan itseäni, ja lopulta tulen ottamaan etäisyyttä kyseisiin ihmisiin. Haluaisin rauhaa ja tilaa kehittää omat näkemykseni, ja pitää kiinni niistä. Haluaisin rauhaa ja tilaa olla oma itseni.

Olen heikko, herkkä ja haavoittuvainen. Jos vihaat niitä puolia minussa, tulen lopulta vihaamaan sinua. Voin luvata.

Kohtelet minua hyvin, tai poistut elämästäni.

 Sanoin vuoden 2023 tekstissä, että mieheni joutuu vastaamaan muiden tekemisistä.

Tarkoitin sitä, että menneisyydestäni johtuen olen nykyään hyvin tarkka rajoistani, hyvin tarkka siitä, ettei niitä ylitetä ja että minua kohdellaan hyvin. En siedä minkäänlaista ilkeyttä, epäjohdonmukaisuutta tai asioiden vääristelyä. Pienintäkään. En aio enää kantaa vastuuta muiden tekemisistä tai muiden tunteista, omieni kustannuksella.

En vaadi häntä tilille muiden teoista. En esimerkiksi syytä häntä pettämisestä - sen kun teki eksäni, ei hän.

Syytän häntä ainoastaan hänen omista sanoistaan ja teoistaan. Mutta jotka traumoistani johtuen sattuvat enemmän, kuin ehkä muuten sattuisivat. Ilman traumojani en ehkä huomaisi niin herkästi, jos joku ylittää rajani. Ilman traumojani minun ei ehkä tarvitsisi olla niin tarkka siitä, miten minua kohdellaan. Ei tarvitsisi takertua jokaiseen yksityiskohtaan, ja nostaa niitä tapetille aina uudestaan.

Tiedän, mihin miehet pystyvät, siksi minun täytyy puuttua pienimpäänkin vääryyteen.

Nimittäin en aio enää sietää yhtään paskaa yhdeltäkään mieheltä. En aio enää pyydellä anteeksi sitä, että loukkaannun ilkeistä sanoista ja teoista. En aio enää hyväksyä asetelmaa, jossa toinen on kuningas ja minä mikä lie - kynnysmatto tai pelkkää ilmaa.

Vierelläni on tästälähin paikka ainoastaan lempeälle, rakastavalle ja empaattiselle ihmiselle. Kohtelet minua hyvin, tai poistut elämästäni. Siitä en aio enää joustaa.

Nyt kun tiedätte entistä enemmän elämässäni tapahtuneita - miesten tekemiä - asioita, ymmärrätte varmaan paremmin, miksi ajattelen näin ja miksi olen näin jyrkkä, joustamaton ja mustavalkoinen.

Minun on pakko.

Seksi ja seksuaalisuus 2.

 Mietin edellistä tekstiäni, ja sitä, miksi nimenomaan miesten puheet ahdistavat minua.

Suurin syy on varmasti se, että miehet ovat rikkoneet rajojani ja halujensa takia painostaneet minua asioihin, joita en olisi halunnut.

Mutta ehkä tämä liittyy myös siihen, mitä aiemmin joskus puhuin vitsailusta;

”..haluaisin heittää sarkastista ja huonoa läppää mistä vain. Mutta en voi.

En voi, sillä en koskaan voi olla satavarma siitä, että kuulija ymmärtää vitsin olevan sataprosenttisesti vitsiä, vailla pienintäkään totuudenhiventä.”

Sama pätee tähän; flirttailuun, seksivitseihin ja muuhun. Ja selittää sen, miksi kyseisen aihepiirin vitsit ja jutut ahdistavat vain miesten suusta kuultuna.

En voi koskaan olla satavarma siitä, että tilanteessa mukana oleva mies ymmärtäisi, ettei ole oikeasti ok seksualisoida ja esineellistää naisia; harrastaa seksuaalista häirintää; ahdistella. Painostaa, syyllistää, pakottaa. Jopa raiskata. Päinvastoin; voin olla lähestulkoon satavarma siitä, että hän ei ymmärrä.

Ja siksi en pidä kyseisistä vitseistä tai mukaharmittomasta flirttailusta. En pidä, koska olen aika varma siitä, että mies, joka moisia puhuu, ei ymmärrä tai tiedä, ettei se ole OIKEASTI ok. Ettet voi OIKEASTI seksualisoida muita.

Pointti ei ole siis siinä, ettei seksiläppää saisi heittää - heitänhän joskus itsekin. Pointti on siinä, että tajuavatko kaikki varmasti, miten tämä maailma toimii. Tajuavatko kaikki varmasti, millaisia haitallisia rakenteita yhteiskunnassa on, ja millaisilla teoilla ja ajatuksilla niitä pidetään pystyssä.

Voit joo vitsin varjolla mukaharmittomasti kommentoida ohikulkevan naisen muotoja. (Miksi???) Mitä jos se ei olekaan lainkaan harmitonta? Mitä jos huomaamattasi (???) esineellistät ja seksualisoit häntä - kuin hän olisi sinun omaisuuttasi, tai jollain tapaa sinun alapuolellasi? Olisiko syytä pohtia omaa käytöstäsi tarkemmin?

Kukaan ei ole täällä näyttämässä silmissäsi hyvältä. Oksettavaa, että siitä edes pitää muistuttaa.

Seksi ja seksuaalisuus.

 Viime aikoina seksi ja seksuaalisuus on ollut pinnalla ajatuksissani ja pohdinnoissani.

Kirjoitin joskus vuosi sitten siitä, miten kuvittelin aina olevani seksiaddikti - kunnes tajusinkin olevani hyväksyntäaddikti. Harrastin miesten kanssa seksiä, koska se oli asia, mitä minulta odotettiin. Se oli asia, jonka kautta tunsin tulevani hyväksytyksi, saavani edes vähän huomiota ja hyväksyntää ja tulevani nähdyksi. Luulin, että minun pitää toimia juuri niin. Luulin, että minun pitää totella miehiä. (Lol 🤡)

Kun nyt mietin asiaa, näen sen edelleen juuri noin. Ja jostain syystä minua jopa ahdistaa se, miten kaikki tuntuu liittyvän seksiin - siitä puhutaan jatkuvasti ja jokainen vitsi pitää olla seksuaalinen.

Se ahdisti minua Etelä-Pohjanmaalla, ja kuvittelinkin sen olevan junttien juttu. Mutta ei se taidakaan olla, ihan yhtälailla kuulen sitä edelleen jatkuvasti. Ehkä se on miesten juttu, ja miesten toimesta se ahdistaakin.

Tämä saattaa johtua siitä, että olen joutunut tekemään seksuaalisia asioita miesten kanssa vastoin tahtoani. Olen joutunut keksimään tekosyitä ja selityksiä, joilla pystyisin välttämään seksin. Juuri koskaan ne eivät ole toimineet.

Siksi ahdistaa, että edelleen kaikki tuntuu olevan vain seksiä. Mistään muusta ei puhuta. Laitoin sitten päälleni minkä tahansa vaatteen - verkkosukkahousut tai karvajumpsuitin - joku kertoo miten hyvin asuni sopii seksin harrastamiseen.

Tämä saattaa kuulostaa siltä, että olisin jotenkin ahdasmielinen tai seksivastainen. Asiahan on oikeasti päinvastoin. Mutta rajojani on rikottu törkeästi lukuisia kertoja, ja siksi tuntuu edelleen hyökkäävältä, jos joku mies tarpeettomasti seksualisoi minua tai muita.

Haluaisin olla rauhassa ja turvassa. Ja sieltä käsin puhua mistä vain ja heittää vitsiä mistä tahansa aiheesta. Ja harrastaa seksiä - omasta halustani, en painostettuna. En halua, että minua seksualisoidaan, sillä vain minulla on oikeus tehdä niin; minä itse päätän, milloin kehoni on seksuaalinen - ja milloin se on pelkkä keho.

Jokaisella on oikeus tehdä niin vain itselleen, ei muille.

Miksi et kunnioita toisten parisuhteita?

Saan välillä yhteydenottoja miehiltä; pyyntöjä, vihjailuja, suoria ehdotuksia tapaamisesta ja seksistä.

Oletko koskaan miettinyt, miksi niin useat miehet ovat epävarmoja ja pelkääviä kumppanin viettäessä aikaa muiden miesten kanssa; ovat usein varmoja siitä, ettei miehiin voi luottaa ja heidän täytyy suojella omaa kumppaniaan muilta miehiltä. Voisiko tämä edes osittain johtua siitä, että he itse käyttäytyvät väärin; eivät kunnioita toisten suhteita, perseilevät ja sikailevat menemään?

Jos itse yrität änkeä muiden suhteiden väliin; koet oikeudeksesi iskeä ja piirittää varattuja naisia, et kunnioita muiden rajoja, miten voisitkaan uskoa, että muut miehet eivät toimisi samoin.

Esimerkiksi tätä tarkoittaa karma, sekä se, että toimimalla väärin aiheutat itsellesi pahaa; et pysty luottamaan miehiin (ihmisiin), kun itse olet epäluotettava.

Aikalailla saman voi soveltaa myös muihin sukupuoliin. Kunnioita muita ja heidän suhteitaan. Pysy omalla tontillasi.

P.S. Tämä saattaa kuulostaa osittain myös uhkailulta niitä naisia kohtaan, jotka ohittavat minut ja lähestyvät kumppaniani. Tämä ei sitä silti ollut. Vai oliko?

P.P.S. Jos kuvittelet että saat lähestyä tai koskea minua koska minulla on OnLyFaNs sekä paljasta pintaa somessa, haista vittu. Teillä ei ole mitään oikeuksia minuun tai kehooni.

Vaikka naisten kehot ovat aina olleet miesten omaisuutta, se ei tarkoita sitä, että se olisi oikein tai että sen tulisi jatkua niin.

Olen kerran feikannut orgasmin.

Jotta toinen lopettaisi, ja pääsisin pois tilanteesta. Aika sairasta, että pitää tehdä moista, suoraan sanominen kun ei ole vaihtoehto. Mieshän voi suuttua. Tämä pelko johtuu osittain siitä, että pelkään jo lähtökohtaisesti miehiä, mutta myös siitä, että monet ovat oikeasti suuttuneet kieltäytyessäni seksistä.

Lapseni halasi eilen koulukaveria, joka ei selkeästi pitänyt eleestä. Ojensin heti, että pitää kysyä lupa, esimerkiksi että halataanko, tai saanko halata. Ja jos toinen kieltäytyy, vastataan vaikkapa okei, ja annetaan asian olla. Koska eihän sinulla lähtökohtaisestikaan ole lupaa tai oikeutta kajota toiseen. Mutta missä vaiheessa niin monelle ihmiselle on syntynyt ajatus siitä, että sellainen lupa ja oikeus olisikin olemassa?

Missä vaiheessa poikien ja miesten päähän syntyy ajatus, että heillä olisi lupa ja oikeus koskea toiseen ilman suostumusta; halata, kouria, kosketella. Jos toinen kieltäytyy, on lupa ja oikeus suuttua - minullahan pitäisi olla oikeus koskea sinuun, jos haluan.

Saman olen huomannut parisuhteissa, ja ilman suhteitakin. Oikeus naisen kehoon tunnutaan kokevan jotenkin omaksi; jos nainen ei halua seksiä, hänelle voi suuttua. Häntä voi syyllistää, haukkua ja painostaa. Täytyisihän hänen muistaa ja ymmärtää, että miehellä on oikeus koskea milloin haluaa.

Kenelläkään ei ole velvollisuutta harrastaa seksiä kanssasi. Ei, vaikka olisitte parisuhteessa. Sinulla ei ole oikeutta muiden kehoihin.

Miksi sinun halusi olisivat tärkeämmät kuin toisen rajat? Minkälainen ihminen haluaa harrastaa seksiä naisen kanssa, jonka tietää olevan tilanteessa vastentahtoisesti - painostettuna tai pakotettuna? Hyi? Jos painostat ja syyllistät toista suostumaan kanssasi seksiin, se ei ole suostumus.

*

Enkä edes aloita siitä, miten naisilla on aina pää kipeä ;-) Sehän onkin hulvattoman hauska vitsi, että me eletään maailmassa, jossa naisten täytyy keksiä tekosyitä sille, ettei halua naida. Kun pelkkä ei ei koskaan riitä. Miehillehän voi tulla vaikka suru puseroon.

Rajat.

 Eilen oltiin Särkänniemessä koko päivä.

Tuntuu kummalliselta asua nyt vihdoin Tampereella. Tuntuu kummalliselta etten muuttanut jo aiemmin.

Elämä uudessa paikassa on alkanut sujumaan hyvin. Maanantaina käveltiin lapsen kanssa lähikauppaan, ja illalla tilattiin ruokaa kotiin. Tänään kävin ekaa kertaa yksin salilla. Ajoin kerran vikaan, mutta selvisin siitäkin.

Sain kutsun koulun soveltuvuuskokeeseen, en tosin ole varma sovellunko edes menemään sinne, saati että soveltuisin kouluun ja työhön. Välillä tuntuu siltä, etten sovellu yhtään mihinkään. En kouluun, työhön tai välttämättä edes tähän elämään.

En silti jaksa enkä halua stressata ja syyllistää itseäni turhaan enää mistään. Joko uskallan tehdä asioita, tai sitten en - saan jättää tekemättä asiat, joihin en siinä hetkessä kykene. Kykenen silti jo niin moniin juttuihin, olen tullut viimeisten vuosien aikana niin paljon eteenpäin itseni kanssa. On se kumma jos ei mikään riitä. 🤔

Olen kesän aikana muuttunut epävarmemmaksi ja vaativammaksi itseni suhteen, onnekseni huomasin asian ja pystyn jo eritellä ihmiset, asiat, tilanteet ja asetelmat, jotka huonontavat oloani saaden jo tehdyn työn vaikuttamaan turhalta ja vähäpätöiseltä.

Onko tässä maailmassa lopulta mitään - ihmissuhdetta, tilannetta, sääntöä - mikä olisi sen arvoista, että rikon itsetuntoni ja mieleni taas uudestaan, kun olen pikkuhiljaa saanut sitä itse korjattua? Ehkä ei. Se, että pidän kiinni rajoistani ei tarkoita sitä, että olisin heikko tai huono ihminen. Päinvastoin.

Joko kunnioitat minua ja rajojani, tai jätät minut kunnioittamaan niitä keskenäni 🤙🏼

Kiitos siitä, että jätit minut

Olen aiemminkin maininnut viimeisimmästä erostani, ja siitä, miten rikki se minut sai.

Sinä lähdit huhtikuussa 2019. Se oli hirveää aikaa, mutta koen silti, että sen piti tapahtua.

Olin niin hukassa itseni kanssa, en tiennyt mitä mieltä olin mistään, ja suurin ongelma: olin ihan pihalla omista tavoistani reagoida asioihin ja tilanteisiin. Sillon kuvittelin olevani hyvinkin kartalla asioista, mutta noh. Täältä kaukaa kun katsoo niin tilanne näyttää hieman eriltä.

Se, että koen eron olleen tarpeellinen ja ainoa oikea ratkaisu, ei silti yhtään vähennä sen inhottavuutta ja vääryyttä. Minä en sillon kokenut olevani kovinkaan arvokas ihminen, mutta olisin silti ollut edes muutaman sanan arvoinen. Olisin tarvinnut ja ansainnut edes selityksen asioille. Silloin. 

En tosin tiedä, olisiko se muuttanut tilannetta tai tehnyt siitä vähemmän tuskallista. Ei varmaan.

Joka tapauksessa, koen, että tuo ero oli ensimmäinen tönäisy kohti minun paranemista. Eikä edes mikään hento yhden käden tönäisy, vaan ennemminkin törmäys panssarivaunulla.

Vietin melkeen vuoden sun kaa

rakastuu ei ollu tarkoituskaan

Mut joskus rakkaus yllättää voi

siitä parhaat puolet kanssasi koin

Meissä oli voimaa, nyt mun kaipuu jää vain tuuleen soimaan

Meissä oli voimaa, jota järjellä ei vaan pysty selittää

Tipuin ihan pohjalle. Olin ihan rikki, itkin päivät kotona ja rukoilin, että joku ottaisi lapseni hoitaakseen. Aloin taas ryypätä, ja oikein kunnolla. Meinasin taas sortua itsetuhoisuuteen, mutta en tehnyt sitä.

Unohdin kaikki negatiiviset fiilikset, joita minulla oli ollut suhteen aikana. Unohdin kaikki yöt, kun yritin itkeä äänettömästi, ettet heräisi. Unohdin sen, miten olin mielessäni toivonut että lähtisit, ettei minun tarvitsisi jättää.

Muistin vain sen, miten ihana, uskomaton ja täydellisesti minulle sopiva olit. 

Ja olet. 

Nyt on pian kaksi vuotta kulunut erosta. Asiat ovat muuttuneet niin paljon, etten edes tunnista itseäni silloisista mielipiteistä ja ajatusmaailmasta. 

Enkä usko, että voisin enää edes päätyä kyseiseen tilanteeseen. Osin ehkä siksi, kun en usko ryhtyväni enää parisuhteeseen, ainakaan siihen perinteiseen malliin. Ainakaan ihmisen kanssa, jota en tunne vielä kunnolla. Ja toisaalta siksi, että osaan nykyään vetää omat rajani. Tiedän mitä minun ei tarvitse sietää, enkä anna kenenkään kohdella minua huonosti. Ja lisäksi, arvostan ja rakastan itseäni enemmän kuin ketään muuta. Enää koskaan toisen tunteet ja halut eivät mene omieni edelle. 

Kerro miten meidät ehjäksi saan

Oonko hölmö kun mä mietin sua vaan

Mä annoin sulle kaiken, enemmän kuin huolitkaan

Opit paljon minusta, rakkaudest ja kivusta

mä vaan puolet sinusta

Parasta on, että me olemme nykyään niin hyvissä väleissä. Minulle se kertoo vain siitä, että me kyllä alunperinkin kuuluimme toistemme elämään. Minä vain olin niin rikki ja viallinen, ettei minun kanssa voinut olla. Imin kaiken hapen kotoa, tukahdutin sinut, ja samalla odotin ääretöntä rakkautta ja loputonta läheisyyttä. Odotin sinun viihdyttävän minua, rakastavan minua ja pitävän minusta huolta. Odotin sinun antavan elämälleni tarkoituksen, ja pitävän minut pystyssä. Ja samalla en uskonut sinun edes tykkäävän minusta. En itsekään tykännyt, miksi joku muu sitten tekisi niin. Mitä vähemmän sain, sitä enemmän vaadin. Annoin meidän suhteelle itsestäni kaiken, rakastin sinua itseni ja omien tunteideni ja mielenterveyteni kustannuksella. 

Minä en oikeasti ole sellainen. En odota muiden kantavan minua tai pitävän minua tyytyväisenä. En odota muiden antavan elämälleni tarkoitusta. Minä en ime toisilta happea ja elämäniloa, vaan rikastutan muiden elämää, ja haluan vastavuoroisuutta. Seison omilla jaloillani ja tiedän arvoni. 

Nyt vihdoin alan olla lähellä omaa itseäni, sitä, mikä oikeasti olen. 

Vaikka tahdoin, vaikka toivoin pääseväni täältä pois

Vaikka uskoin, etten koskaan tässä esimerkkinä nyt seisois

Mul on uusi pää ja tahto elää

joka päivä vähän enemmän

Kiitos maailma, kiitos elämä

nöyrin terveisin: mä

Kiitos siitä, että rikoit minut. Koska sen ansiosta minun oli pakko korjata itseni.

Ja jos totta puhutaan, niin lopputulos vaikuttaa aika vitun siistiltä. 

Ei on ei.

Olin baari-illan jälkeen kotona yötä. Poikaystävä lähti aamulla parturiin, miespuolinen serkkuni nukkui olohuoneessa. Hän alkoi laittaa minulle viestiä, miten tulee kohta panemaan minua, koska tietää kyllä minun haluavan, vaikka sanon muuta. Sitten hän tulikin makkariin, ja yritti vetää peittoa pois päältäni ja kosketella minua. Lopulta huusin hänelle, kun ei puhe mennyt perille. Hän meni takaisin olkkariin. Soitin poikaystävälle, joka tuli heittämään serkun ulos meiltä.

"Turhaan kiellät, kyllä mä tiedän että oikeesti haluat."

Olin ihastukseni ja hänen kaveriporukkansa kanssa baarin jälkeen jatkoilla. Nukahdin tämän minun ihastuksen kainaloon, yöllä herään siihen kun hänen hyvä ystävänsä oli vetänyt minulta housut alas ja pani minua. Kielsin, mutta ei halunnut lopettaa.

"Shh. Oot nyt vaan hiljaa ettei muut herää."

Hei sul on tosi kivat kannut

mistä ne oot hommannut?

Älä muija esitä mykkää

kuitenkin sä vähäsen tykkäät

Sori me ei palkata naisii

te ootte niin ongelmaisii

Äitiyslomia ja PMS:ää 

viiraa joka ikisen päässä

Erottiin poikaystäväni kanssa. Kuukautta myöhemmin hän halusi viettää päivän yhdessä ja selvittää meidän välejä. Vietimme kivan päivän, illalla kävimme lenkillä ja joimme parit lonkerot. 

Hän pani minua vaikka kielsin, lopetti vasta kun aloin itkemään, ja kyseli, että tajuanko nyt varmasti, että ei hän tee tuollaista. Ei hän raiskaa.

"Miehillä on tarpeet, ymmärrätkö?"

Menimme porukalla jatkoille minun kotiini. Yksi mies oli kiinnostunut minusta, mutta en antanut edes pussata, koska olin kiinnostunut toisesta (kyseinen henkilö ei ollut paikalla). Illan päätteeksi hän pani minua, vaikka hoin eitä ja yritin estellä. Lopetti vasta, kun aloin itkemään. Kerroin kaiken heti viestillä silloiselle ihastukselle, hän suuttui, koska ei ketään voi raiskata niin ettei itse olisi edes vähän mukana.

"Kyllä sä alat kohta haluamaan."

Olin vähän ihastunut yhteen mieheen. Hän tuli baarin jälkeen minun luokseni yöksi, itse en ollut humalassa. Heräsin yöllä lukemattomia kertoja siihen, kun hän yrittää työntää kätensä housuihini, vaikka joka kerta kielsin. Emme nähneet enää uudestaan.

"Älä nyt viitsi olla tuollainen."

Hei tyttönen hymyilisit vähä

ei kukaan hapanta naamaasi haluu nähä

Ai mikä hymy, tollasta ku vois vähä

numeros laita beibi kuittiin tähä

5/5 sun pylly, saaks koskee?

Tarjoon skumpat jos otat multa poskeen

Kyllä tommosta kerran polkee

jos nyt joskus ei oo kalaonnee

Lisäksi lukematon määrä kertoja, kun oletetaan, että jos tarjoat baarissa minulle juoman, sinun täytyy myös saada pillua. 

Ja oletetaan, että kun minä laitan itsestäni someen kuvia, hyväksyn myös sen, että minua tullaan kourimaan, läpsimään tai pussailemaan kysymättä lupaa.

Oletetaan, että olen teidän omaisuutta ja kaikkien vapaassa käytössä.

"Haen sulle juoman jos otat suihin."

"Kyllä mä voisin sua painaa kun ei nyt oikeen muitakaan oo."

"Ota suihin, pääset pois kyllä sitte."

"Mä huomasin että hymyilit mulle, kiinnostaisko seksi?"

"Sä oot varmaan ihan vitun hyvä sängyssä."

"Vittu mikä kroppa, panisin."

"Vähä sulla on varmaan hyvä pillu."

"Tosta tukasta ois kiva vetää."

Taas jotai feministipaskaa

kuka tätä kuunnella jaksaa?

Julkisesti tissejä esitellään

ja hiillytään ku sitä saa mitä kerjää

Mitennii otin muka kii susta

todellakaan en tunnusta

Piti tästäki metakka nostaa

Painu helvettiin huora oot roskaa

Minä en ole teidän omaisuutta. Sinä et voi tulla baarissa, kadulla, kaupassa, puistossa tai missään muuallakaan huutelemaan minulle tuollaista. Se, että laitan itestäni someen kuvia, ei vähennä minun ihmisarvoa millään lailla. Se, että laitan itestäni someen kuvia, ei anna sinulle lupaa koskea minuun. 

Vaikka pukeutuisin paljastavasti, sinä et saa panna minua. Etkä edes koskea minuun tai huudella törkeyksiä. 

Etkä saa tehdä niin, vaikka hilluisin edessäsi täysin alastomana. 

Vain, jos minä annan luvan, saat tehdä niin. Ja jos sitten haluaisinkin keskeyttää koko jutun, et saa jatkaa, vaan sinun täytyy lopettaa.

Minun ei tarvitse pukeutua peittävämmin tai käyttäytyä "soveliaammin", vaan sinun täytyy opetella hillitsemään halujasi ja itseäsi.

Minä saan itse seksualisoida itseäni, mutta sinä et saa tehdä sitä. Tämä vartalo on minun, ja minä teen sillä mitä haluan. Sinulla ei ole samaa oikeutta. 

Minun pukeutuminen, humalatila, MIKÄÄN ei muuta sitä. 

Älä jaksa pingottaa

kai ymmärrät tää on läppää vaan

sun tottua kannattaa

kaikkia muitakin naurattaa

hahhahhaa

Kaikkia muitakin naurattaa

hahhahhaa

Ps. Jos sinä panet toista väkisin, kyseessä on raiskaus. Miettikää nyt vittu vähän miten kohtelette muita.

Eikä ne mitään hämärärajamaita oo

se on häirintää jos kysymättä kourit mun vartaloo

Ei mene niin et komeena on vapaus kaikkii koskea

kauniina ei tarvetta kysyy lupia

Promillet veressä, kaikki sallittua

Seis, pidä kourasi omalla puolella