Tällä hetkellä tuntuu, että parhaiten minua ja sukupuoli-identiteettiäni kuvaava termi olisi genderfluid. En koe olevani ”välillä mies ja välillä nainen”, vaan joka hetki koen olevani jotain näiden ulkopuolelta; en kumpikaan.
Mutta pukeutumiseni ja tyylini muuttuu kausittain. Kuten olen ennenkin puhunut - ja kipuillut ja hämmästellyt - välillä koen omimmaksi tyylikseni esimerkiksi mekot ja tiukat, ihonmyötäiset vaatteet. Välillä taas en voisi villeimmissä kuvitelmissanikaan pukea sellaista päälleni, vaan omalta tuntuu löysät vaatteet, miestenosastolta ostetut housut ja isot paidat. Ja välillä taas jotain näiden väliltä.
On siis mahdotonta suunnitella etukäteen jonkun tietyn illan asua - enhän voi tietää, mitä vaatteita voin silloin pukea päälleni.
Kun ystäväni syntymäpäivät lähestyivät, olin jo pitkään tuntenut oloni kotoisimmaksi ”miesten” vaatteissa. Ostin siis etukäteen jo itselleni mustan kauluspaidan miestenosastolta. Huvittuneena mietin miten läppä olisi, jos identiteettini kerkeäisikin heilahtamaan toiseen asentoon ennen juhlia.
Ja niinhän siinä kävi. En voinut pukea päälleni kauluspaitaa, vaan koin se päällä oloni jotenkin pelleksi, ikään kuin yrittäisin larpata miestä - vaate ei siis lainkaan sopinut yhteen sen hetken mielentilan kanssa.
Tarvitsin siis toisenlaisen asun. Lopulta päädyin tähän kuvan asuun; kiiltävä paita tuntui tarpeeksi androgyyniltä, varsinkin, kun sen alle puki binderin häivyttämään tissit pois.
Nimittäin näiden ääripäiden (jotka ei oikeasti ole mitään ääripäitä, lol) välissä on yleensä aina androgyyni vaihe, näin olen oppinut.
En tiedä asiasta vielä kovinkaan paljoa, opettelen vasta itsekin keräämään tietoa kuulostelemalla omia ajatuksiani ja tuntemuksiani. Jännittävää.
Ja tämän tiedon valossa voitte varmaan aavistaa, miten epämiellyttävältä tuntui eräässä ihmissuhteessani kuulla erinäisiä kommentteja koskien ulkonäköäni tai tyyliäni.
Minua kehotettiin suunnitellessani ulkonäköä ja asujani pitämään mielessä, että kumppanini on heteromies, joka kiihottuu naisellisuudesta. Minun pitäisi siis piilottaa osia itsestäni näyttääkseni joka hetki hänen silmissään tarpeeksi naiselta.
Mikäli kyseessä olisi ollut jotenkin sokkona aloitettu suhde, hämmästyksen ja ehkä tuollaiset kommentitkin olisi voinut ymmärtää. Mutta hän tiesi, millainen olen ja miltä näytän, jo ryhtyessään suhteeseen kanssani. Siltä pohjalta moinen kommentointi oli ainoastaan vallankäyttöä, kontrollointia ja kiusaamista.
Sain myös kuulla valitusvirsiä siitä, miten hän on aina halunnut maskuliinisen naisen, mutta kaikki maskuliiniset naiset joita hän löytää, ovat väärällä tavalla maskuliinisia. Kun pitäisi olla vain sillä tavalla maskuliininen, että haluaa panna koko ajan. Teki mieli paljastaa, että ennen häntä halusinkin kyllä panna - koko ajan. Kiusaaminen ei vain kauheasti kiihota.
Ehkä tästälähin pysyttelen kaukana heteromiehistä - varsinkin heistä, joille heterous ja miehisyys ovat tärkeimmät palikat, joiden varaan koko hauras, pienimmästäkin tuulenvireestä musertuva rakennelma aka ego ja koko oleminen on rakennettu.
Ja varsinkin heistä, jotka tunteakseen itsensä tarpeeksi mieheksi, tarvitsevat rinnalleen vähän tai jopa huomattavasti alempiarvoisen, vähäpätöisemmän ja vaatimattomamman ihmisen - naisen. Tarvitsemaan heitä, katsomaan heitä ylöspäin, palvomaan ja ihailemaan. Ottamaan vastaan kaikki epälooginen syyttely ja vähättely, ja kaikesta kiusaamisesta huolimatta näkemään heidät täydellisinä, virheettöminä olentoina.
Tuo asetelma ei ole minua varten. Haluan tasavertaisuutta ja molemminpuolista kunnioitusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti