Puhuin aiemmin siitä, miten loputtoman väsynyt olen ollut.
Olen ollut ahdistunut, itkuinen ja yrittänyt miettiä, miten voisin muuttaa elämääni helpommaksi ja paremmaksi.
Pohdin kauan, pitäisikö tässä tilanteessa ottaa sairaslomaa töistä. En silti tehnyt niin, sillä kaikesta huolimatta edelleen jollain tapaa häpeän psyykkisiä ongelmia - häpeän väsymystä, ahdistusta ja paniikkia. Häpeän traumoja ja pelkoja.
Mutta lopulta soitin terveyskeskukseen. Kerroin, miten väsynyt ja loppu olen tähän kaikkeen, ja että muutamakin päivä rauhoittumista auttaisi alkuun. En saanut sairaslomaa, sain lääkäriajan kuukauden päähän. Fiksuimmat arvaa, ettei siitä välttämättä ole ihan kauheasti apua tämän hetken akuuttiin kriisiin.
Olen usein kipeä. Flunssaa, päänsärkyä, vatsakipuja, jopa kuumetta. Olen yleensäkin usein ollut kipeänä, mutta viimeisen vuoden ajan se on ollut lähes tauotonta.
Olen alkanut pohtia, voisiko henkisillä ja fyysisillä kivuilla ja vaivoilla olla jokin yhteys. Voiko tulla mahatauti tai flunssa tai kuumetta, jos on tarpeeksi pitkään psyykkisesti kovilla? Kyllä varmaan.
Kerroin töissä huonosta olostani. Kuten stooreissa kirjoitinkin, saan nyt olla joustavammin etätöissä - alan pitää joka viikko ainakin kaksi etäpäivää.
Etätöiden kautta saan aikaa olla yksin kotona. Itse työhän ei kuormita minua. Olen loppu parisuhteeni aiheuttamiin negatiivisiin fiiliksiin; pahaan mieleen, ahdistukseen ja ajoittaiseen epätoivoon. Olen loppu riitoihin, syyllistämiseen ja epäkunnioittavaan puheeseen. Olen loppu itseni kyseenalaistamiseen.
Mietit varmaan, miksen sitten eroa. Rehellisesti sanottuna samaa olen miettinyt itsekin. Sinisilmäinen, naiivi puoleni haluaisi edelleen uskoa muiden hyvyyteen. Vaikka saisin päivittäin todisteita siitä, ettei se kannata.
Keskityn nyt itseeni. Hoidan itseni ja mieleni kuntoon, kaikki muu on nyt toissijaista. Pikkuhiljaa.
Minä olen elämäni tärkein ihminen. Ja sinä olet elämäsi tärkein ihminen. Ehkä olisi jo korkea aika alkaa kohdella itseämme niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti