Juotko maitoa?

Miksi?

Kuulin joskus nerokkaan argumentin maidonjuonnin puolesta; ”jos kävisit joskus maitotilalla, huomaisit, miten onnellisia lehmät ovat päästessään lypsykoneeseen - he suorastaan nauttivat siitä”.

Tottakai nauttivat. Kukapa ei tykkäisi, kun saa maidosta pinkeät ja kipeät tissit tyhjiksi. Se ei silti tarkoita, että maitoa pitäisi juoda, nimittäin vielä enemmän lehmät nauttisivat siitä, etteivät tissit ole täynnä maitoa ihmisille juotettavaksi. Ihminen ei tarvitse maitoa, kaikki supertärkeät kalsiumit ja muut saa muualtakin.

Sitten vielä yksi juttu (ei liity muihin lehmiin mitenkään) - minulta tulee tisseistä maitoa. Oikein kunnolla, tarvittaessa suihkuten. Tämä johtuu siis lääkityksestä, joka minulla on paniikkiin ja ahdistukseen. Minulle sanottiin, että jos maitoa tulee näin kovasti niin lääkitys pitäisi lopettaa. En halunnut, koska olen silti huomannut selkeän muutoksen paniikin kanssa.

Ja sitäpaitsi, mikä oikeus minulla olisi valita tuotanko maitoa vaiko en, ettehän te aasit kysy lehmiltäkään haluavatko he tuottaa teille janojuomaa. Ettekä muuten kysy juuri siksi, että eivät he haluaisi. En haluaisi minäkään. Ei nimittäin tunnu kivalta - eri asia, jos sitä olisi oma pienokainen juomassa. Mutta ei ole. Ei minulla, eikä lehmillä.

P.S. Tämä oli vitsi, saat kyllä hyvällä omallatunnolla edelleen juoda lehmänmaitoa. JOS OLET VASIKKA.

P.P.S. Hävetkää vähän. Ette nimittäin tarvi maitoa mihinkään.

P.P.P.S. laita DM jos haluat edelleen juoda maitoa nimittäin tästälähin teille on tarjolla vain minun tuottamaa

Siivouspäivä.

Treenin jälkeen tulin kotiin, kello oli 10:20.

Suunnitelmissa oli järjestellä tavarat paikoilleen, pestä pyykit ja imuroida koko asunto. Lähtö olisi klo 15 - silloin pitäisi olla kaikki valmista.

Istahdin pöydän ääreen syömään aamupalaa ja katsomaan Farmia.

Aamupalan jälkeen aloin järjestellä tavaroita, kello oli 11:00. Neljä tuntia aikaa.

Vein lapsen hattua eteisen kaappiin - näin hattukorissa kaikki talven pipot. Vaikka on jo kesä! Aloin pudotella pipoja ja hanskoja lattialle. Keräsin talviasusteet erilleen muista, ja olin nostamassa niitä ylähyllylle säilöön - huomasin hyllyllä kesätakit.

Pudotin kaikki takit lattialle, ja aloin käydä niitä läpi. Sain takit aseteltua hyllyille järjestykseen - huomasin alahyllyllä talvikengät. Nostin ne kaapin päälle säilöön. Kaapissa oli myös neonkeltaiset kesäkengät - likaisena.

Otin ne mukaani ja menin pesemään niitä vessaan. Sain kengät pestyä, päätin nostaa vessan pöydältä vanulaput ja muut kaappiin piiloon - kaapissa oli kulmakarvojen värjäyssetti. Aloin värjätä kulmia.

Sain kulmat värjättyä, huomasin vessan pienen kasvin nuupahtaneen. Lähdin viemään sitä keittiön ikkunalle aurinkoon. Näin keittiön hyllyllä postikortin, jonka päätin piilottaa keittiön yläkaappiin. Samasta yläkaapista löytyi magneettisanat, joista aloin muodostaa lauseita jääkaapin oveen.

Tätä sinkoilua jatkui niin kauan, että lopulta koko koti oli siivottu - imuroitukin!

Siivouksen valmistuttua tajusin, että pian on jo kiire, joten kävin nopeasti suihkussa. Ripustaessani pyyhettä takaisin naulaan näin saunan oven läpi lauteilla kuivumassa olleet täkit. Laitoin ne paikoilleen, ja puin vaatteet. Kannoin matkalaukut autoon, yksi laukuista oli vähän auki - sieltä pilkottivat lempihousuni. Otin ne sieltä, ja menin sisälle vaihtamaan housut.

Menin jääkaapista ottamaan valmiit ruuat mukaan - ylähyllyllä olikin eiliseltä jääneet hornetit ja dippi. Lämmitin hornetit mikrossa, ja aloin syödä katsellen taas Farmia. Tajusin, että on jo kiire.

Söin loppuun, pesin kädet ja juoksin viimeisen kassin kanssa autoon. Kello oli 15:20, eli olin melkein aikataulussa! En ihan, mutta melkein. Hämmästyttävää.

Kaikki tämä mielestäni viittaa keskittymishäiriöön. Tunnistan kyllä miten aivojeni kuuluisi toimia, mutta ne eivät toimi niin. Kun huomio kiinnittyy johonkin uuteen asiaan, unohdan täysin mitä olin tekemässä.

Adhd-testejähän minulle ei edes tehdä, sillä lapsena minulla ei ollut vaikeutta keskittyä. Saatoin uppoutua vaikka tuntikausiksi lukemaan tai kirjoittamaan, eikä mikään pystynyt häiritä rauhaani. Väitän, että jos testit tehtäisiin, saisin diagnoosin.

Mutta tiedän, miten minä toimin, joten en oikeastaan edes tarvitse diagnoosia. Nimittäin ehkäpä minulla ei ole keskittymishäiriötä - yllättäen vain kaikki analyysit ja oirekuvaukset kertovat minusta. Ehkäpä minulla ei ole adhd:ta, yllättäen vain olen juuri samanlainen kuin he, joilla on.

Jos olet mukana elämässäni, sinulla ei varmasti tule tylsää, ja saatan ulkopuolisten silmiin vaikuttaa välillä hyvinkin sekasotkulta ja myllerrykseltä. Mietipä, millaista on elää pääni sisällä. (Parasta.)