Eilen oltiin Särkänniemessä koko päivä.
Tuntuu kummalliselta asua nyt vihdoin Tampereella. Tuntuu kummalliselta etten muuttanut jo aiemmin.
Elämä uudessa paikassa on alkanut sujumaan hyvin. Maanantaina käveltiin lapsen kanssa lähikauppaan, ja illalla tilattiin ruokaa kotiin. Tänään kävin ekaa kertaa yksin salilla. Ajoin kerran vikaan, mutta selvisin siitäkin.
Sain kutsun koulun soveltuvuuskokeeseen, en tosin ole varma sovellunko edes menemään sinne, saati että soveltuisin kouluun ja työhön. Välillä tuntuu siltä, etten sovellu yhtään mihinkään. En kouluun, työhön tai välttämättä edes tähän elämään.
En silti jaksa enkä halua stressata ja syyllistää itseäni turhaan enää mistään. Joko uskallan tehdä asioita, tai sitten en - saan jättää tekemättä asiat, joihin en siinä hetkessä kykene. Kykenen silti jo niin moniin juttuihin, olen tullut viimeisten vuosien aikana niin paljon eteenpäin itseni kanssa. On se kumma jos ei mikään riitä. 🤔
Olen kesän aikana muuttunut epävarmemmaksi ja vaativammaksi itseni suhteen, onnekseni huomasin asian ja pystyn jo eritellä ihmiset, asiat, tilanteet ja asetelmat, jotka huonontavat oloani saaden jo tehdyn työn vaikuttamaan turhalta ja vähäpätöiseltä.
Onko tässä maailmassa lopulta mitään - ihmissuhdetta, tilannetta, sääntöä - mikä olisi sen arvoista, että rikon itsetuntoni ja mieleni taas uudestaan, kun olen pikkuhiljaa saanut sitä itse korjattua? Ehkä ei. Se, että pidän kiinni rajoistani ei tarkoita sitä, että olisin heikko tai huono ihminen. Päinvastoin.
Joko kunnioitat minua ja rajojani, tai jätät minut kunnioittamaan niitä keskenäni 🤙🏼
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti