Seksuaalinen suuntautuminen ja normit.

Aikani pohdittuani seksuaalisuutta ja suuntautumistani tajusin, ettei syvin ja tärkein pointti ehkä olekaan siinä, millaisia ihmisiä kohtaan pystyn tuntemaan vetoa ja millaisen ihmisen haluaisin vierelleni.

Ehkä pointti onkin siinä, millainen rooli ja paikka minulle jää toisen vierellä.

Ehkä pystyn kyllä tuntemaan vetoa miehiä kohtaan, mutten tahdo taikka osaa täyttää roolia, jonka oletan miehen viereltä löytyvän. En tahdo taikka osaa olla miehelle nainen; tyttöystävä ja vaimo.

En ole nainen, siksi ahdistaa ajatuskin siitä, että joutuisin aina uudelleen sovittamaan itseäni muottiin, johon en sovi ja jota en tahdo täyttää.

Miehen kanssa ollessani ajattelen, että minun täytyy olla pienempi kuin hän, feminiinisempi, hiljaisempi, äidillinen, suojelua ja pelastusta tarvitseva hoivaaja. Täytyy laittautua nätiksi ja meikata, sheivata ihokarvat ja kasvattaa pitkä tukka. Tehdä kotityöt, pukea hepeneitä päälle ja vietellä häntä naisellisesti. Eivätkä nämä ole vain minun ajatuksiani - todella monen miehen vierellä on vain tällainen rooli auki. Minusta ei ole siihen. Toisinaan täytän useimmat kohdat, mutta en halua niiden olevan vaatimuksia - joita ne miesten kanssa usein ovat. En tahdo enää edes yrittää, sillä se ei ole minua varten.

Jos ajattelen suhdetta muiden kuin miesten kanssa, koen, että minulla olisi enemmän tilaa olla oma itseni. Toisen identiteetti ei järkkyisi, vaikka se olisinkin minä, joka pitää toista kainalossa. Tai se olisinkin minä, joka on maskuliinisempi. Se olisinkin minä, joka ostaa vaatteet miestenosastolta.

Joka korjaa rikkoutuneen polkupyörän, käyttää miesten boksereita, ajelee päänsä höylällä ja antaa kainalo- ja jalkakarvojen rehottaa valtoimenaan.

Miesten miehisyys ja identiteetti on usein hyvin hataralla pohjalla, ja siitä johtuen vierelle mahtuu vain ihminen, joka tukee sitä. Pitää ikäänkuin pystyssä, ja estää murenemasta.

Tuollaiselta pohjalta on naurettavaa väittää, että haussa olisi tasavertainen suhde - jollaisen siis itsekin haluaisin. Miten tasavertainen suhde on, jos toisella on mahdottomana lisätehtävänä vielä sinun hauraan miehisyytesi kannattelu? Ei kiitos.

Seksuaalinen suuntautuminen ja vetovoima.

Olen pohtinut paljon seksuaalisuuttani ja sitä, millaisia ihmisiä kohtaan tunnen vetoa.

Tämän hetkisestä tilanteestani käsin asiaa tarkastellessani tuntuu, etten koe taikka pysty kokemaan vetoa miehiä kohtaan. Tarkoittaako se vain cismiehiä, tarkoittaako se toksista maskuliinisuutta toistavia miehiä, tarkoittaako se kaikkia peniksellisiä - en tiedä. En osaa juuri nyt määritellä sen tarkemmin, mitä tarkoitan ”miehillä”.

En osaa myöskään vielä sanoa varmaksi, olenko koskaan kokenut vetoa miehiä kohtaan; olenko vain kuvitellut, että niin kuuluu tehdä, ja siksi keksinyt jotenkin keinon löytää tieni miehen vierelle.

Enkä osaa sanoa, millaista vetoa tarkoitan - ehkä seksuaalista tai romanttista.

Sen tiedän, että kaipaan naista - naisen kosketusta, lempeyttä, hyvyyttä ja empatiaa. Kaipaan tunnetaitoja, itsereflektiota, samankaltaisuutta ja aitoa vetoa toista ihmistä kohtaan.

Tai oikeastaan en osaa edes sanoa, onko tämä ollenkaan sukupuoliasia; pidänkö vain tietynlaisista piirteistä - piirteistä, jotka yleisimmin löytyvät naisista tai muista kuin miehistä.

Ehkä kaipaan itseni kokoista ja muotoista ihmistä. Ihmistä, joka on joutunut pelaamaan samaa paikkaa tässä yhteiskunnassa ja maailmassa ja ihmissuhteissa. Joka ymmärtää, millaista on kasvaa ja elää tyttönä ja naisena. Joka huolehtii ja hoivaa. Kun molemmat ottavat miellyttäjän ja hoivaajan roolin, kumpikaan ei ole valta-asemassa - olisimme vihdoin samalla viivalla. Oikeasti.

Ehkä kaipaan hyväksyntää, ymmärrystä ja molemminpuolista kunnioitusta. Kaipaan toveruutta ja kumppanuutta.

Näitä asioita en ole miehistä löytänyt, ja siksi uskon, että minun ei ole tarkoitus miehen kanssa olla. Ehkä minun on tarkoitus olla yksin? Täysin mahdollista.