Tämä näkyy varsinkin parisuhteissa. Haluaisin tehdä asioita yhdessä ja jakaa arkeni kokonaan toisen kanssa. Mutta aina huomaan lopulta olevani tilanteessa, jossa en uskalla enää tehdä asioita yksin - en osaa enää olla yksin.
Tämä tapahtuu varsinkin, jos minulle osoitetaan, etten pärjäisi yksin. Jos tuppaudut mukaan viemään roskia joka kerta, en lopulta enää usko voivani tehdä sitä ilman sinua. Jos jaan koko elämäni ja koko itseni sinun kanssasi, en lopulta enää usko voivani elää ilman sinua. Jään riippuvaiseksi, ja menetän uskoni omiin kykyihini.
Tähän vielä jos lisätään erinäisiä kommentteja, jotka vahvistavat orastavaa epäuskoa itseeni, kasvattavat syyllisyyttä erillisyydestäni, ja saavat sinut näyttäytymään silmissäni pelastajana ja ainoana oljenkortenani, lopputuloksena on katastrofi.
Siksi pidän kiinni itsenäisyydestäni ja erillisyydestäni. Siksi pidän kaikki - jopa kumppanini - käsivarrenmitan päässä itsestäni. En voi ottaa riskiä, että menetän itseni. Se tapahtuu valitettavan helposti.
Aina välillä otan itsenäisiä askeleita, vaikka pelottaisi. Avaan ovia, vaikka jokin ääni päässäni vakuuttelisi, etten voi - enkä edes oikeasti halua - tehdä mitään yksin.
Aina välillä menen uusiin tilanteisiin, tapaan uusia ihmisiä, kokeilen uusia asioita. Vaikka pelottaisi, ja vaikka yrittäisin taistella itseäni vastaan.
Lauantaina olin alastonmallina. Kuusi ihmistä tuijotti minua ja alastonta vartaloani koko päivän. En tuntenut häpeää tai pelkoa. Tunsin olevani elossa, ja oma itseni. Tunsin olevani sinut itseni ja ulkonäköni kanssa. Sain lempeitä ja hyväksyviä katseita, kauniita sanoja ja epäseksuaalista huomiota. Huomasin rakastavani sitä, että minua katsotaan esineellistämättä. Rakastan sitä, että saan ottaa huomiota ja katseita vastaan - ilman, että se velvoittaisi minua tekemään tai antamaan mitään.
Pärjään kyllä yksin, ja nautin pelkojen kohtaamisesta ja haaveiden toteuttamisesta - vaikka pelottaisi. Muistan sen taas hetken aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti