Olen viimeisen vuoden aikana puhunut ihmisistä pahaa. Kaikista.
Yhdessä haukuimme muita, puhuimme pahaa ja päivittelimme muiden olemista ja elämistä. Ainoat keskustelut, joissa minua ei lytätty ja haukuttu, olivat ne, joissa puhuimme yhdessä muista ihmisistä. Se oli ainoa puheenaihe, josta ei kiertoteiden kautta käännetty huomiota minuun ja minun viallisuuteeni.
Minun täytyi myös haukkua kaikki, joita toinen voisi jollain lailla pitää uhkana itselleen ja suhteellemme. Kaikki, jotka laittoivat minulle viestiä tai edes tykkäsivät kuvistani.
Opin jo automaattisesti keksimään jokaisesta ihmisestä jonkin huonon puolen, välttääkseni riidan tai toisen loukkaantumisen. Oli helpompi haukkua muita, kuin kantaa vastuu toisen pahasta mielestä, ja vakuutella miten hän on kyllä parasta mitä voin kuvitella.
Samalla toki sain nähdä ja kuulla jokaisen naisen kehumista ja ylistämistä. Mutta kuten aiemmin olen maininnut; säännöt olivat meille täysin erilaiset ja epäreilut; monet koskivat vain minua.
Minussa taitaa sittenkin olla ilkeä ja inhottava puoli - vieläpä yllättävän vahvana - vaikka olen pitänyt itseäni oikeinkin kilttinä ja ihanana ihmisenä.
Tietyissä asioissa en käsitä ihmisiä alkuunkaan. Ja tilanteen niin vaatiessa teen kaikkeni välttääkseni ei-mihinkään perustuvan konfliktin. Yritin vain parhaani mukaan selviytyä ja sopeutua mahdottomiin tilanteisiin. Oikeuttaako se puhumaan pahaa? Ei todellakaan.
Joten; vaikkette edes tiedä puheistani, olen äärimmäisen pahoillani. Vihaan sitä ihmistä, joksi minun oli pakko muuttua selvitäkseni suhteessa. En halua olla ilkeä taikka inhottava, edes selän takana ja piilossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti