Yhteinen arki on lähtenyt sujumaan hyvin.
Tunnen olevani kotona, vaikka paikalla on toinenkin aikuinen. Saan ja pystyn olla oma itseni.
Olen saanut käsiteltyä traumojani todella paljon, mutta olen silti ajoittain epävarma, pelokas, ja jatkuvasti varuillani. Mieheni joutuu nyt vastaamaan muiden tekemisistä.
En luota ihmisiin. Joudun jatkuvasti tarkkailemaan, ylitetäänkö rajojani. Sillä niin kyllä tapahtuu edelleen, jos en ole valppaana. Ylikuormitun lähes tyhjästä.
Tunnen vihaa miehiä kohtaan. Tunnen vihan lisäksi myös inhoa ja katkeruutta. Elämäni olisi voinut mennä paljon paremminkin. Olisin voinut saada paljon paremmat lähtökohdat, ellei lähelläni olleet ihmiset olisi vajavaisuuttaan, typeryyttään ja laiskuuttaan tehneet huonoja valintoja.
Se ei olisi vaatinut kuin yhden ihmisen havahtumisen ja hoitoon hakeutumisen. Traumoja ei olisi ollut pakko siirtää aina eteenpäin, sukupolvelta toiselle.
Olen ottanut välimatkaa haitallisista ihmissuhteista. Olen haalinut lähelleni minulle sopivia; ymmärtäväisiä, hyväksyviä, ja itsensä tuntevia ihmisiä. Olen keskittynyt löytämään omia juttujani, omia mielipiteitäni, arvojani ja mielenkiinnonkohteitani.
Pidän kiinni rajoistani ja suojelen itseäni ja tunteitani. En muiden mukana enää käännä selkää minulle.
Aloitin viime vuoden marraskuussa työkokeilun. Jatkan siellä edelleen. Saan töissä tehdä itselleni tärkeitä ja kivoja asioita; saan kuvata, kirjoittaa ja suunnitella. Saan tehdä somea. Olen hyvä siinä. Rakastan työtäni.
Menetin mielenkiinnon treenaamista kohtaan, mutta päätin kokeilla vaihtaa salia. Se auttoi.
Hain kouluun; jatkokoulutusta media-alalta. Toivottavasti pääsen sinne, ja varmasti pääsenkin - jos minun on tarkoitus päästä.
Olen syvästi onnellinen. Rakastan elämääni ja itseäni. Rakastan lastani. Rakastan uutta kotiani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti