Olen ennenkin useasti kertonut siitä, miten ylikuormitun todella vähästä, joskus ihan tyhjästä. Käytän kaiken vähäisen energiani ympäristön analysointiin ja hälytystilassa olemiseen, joten sitä ei jää tarpeeksi asioihin, joita ”kuuluisi” tehdä - arjen pyörittämiseen, äitiyteen, töihin ja parisuhteen ja kodin hoitamiseen.
Olen siis todella väsynyt. Itken myös usein. Kaksi viikkoa sitten aloin merkata ylös jokaisen itkuni, sekä itkun syyn (paneudutaan niihin tarkemmin joskus myöhemmin).
Kahden viikon - eli neljäntoista päivän - aikana olen itkenyt 31 kertaa. Neljänä päivänä en itkenyt kertaakaan. Pahimpana päivänä itkin 7 kertaa. Itkujen syitä olivat esimerkiksi parisuhde, väsymys tai ahdistus esimerkiksi ulkonäöstä tai sukupuolesta.
En ole jaksanut käydä salilla taas moneen viikkoon. Tänään ilmoitin kumppanilleni, että voisimme mennä salille. Sillä tänään oli ensimmäistä kertaa moneen viikkoon sellainen olo, että voisin jaksaa treenata.
Tajusin, että elän jatkuvasti äärirajoilla. Käytän kaiken energiani ihan loppuun, ahdistun ja itken. Päivästä toiseen samaa - vaikka tekemäni asiat olisivat kivoja ja mieli olisi hyvä, jos käytän kaiken energiani ja vähän ylikin, lopputuloksena on paha mieli ja uupumus.
Heti, kun olisi vähänkin ylimääräistä energiaa - tai paremminkin heti, kun en elä velaksi - etsin ja suunnittelen tapoja, joilla voisin tyhjätä akkuni miinukselle asti.
Voi kun osaisinkin jättää energiaa vähän säästöön. En käyttäisikään ihan kaikkea, vaan säästelisin ja jättäisin itselleni tilaa elää ja nauttia olostani. Ymmärtäisin, että traumat ja työt vaativat ison osansa, joten loppujen kanssa täytyy olla säästeliäs ja harkita tarkoin, ovatko tekemäni asiat uupumuksen ja jatkuvan pahan mielen arvoisia.
Ehkä en menekään tänään salille, ehkä menen vain kotiin ja teen asioita, jotka tuovat hyvän mielen ilman ylikuormitusta, ahdistusta ja sosiaalista ähkyä.
Sillä sali ei sitä enää minulle tuo. Ei ainakaan tässä hetkessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti