Lapsivapaan alkaessa minun pitää joka kerta uudestaan pohtia, mitä minä olen ilman lasta. Vai olenko mitään? Lapsen ollessa poissa saan vihdoin näyttää kaikki tunteeni, ja olla juuri niin tarvitseva ja lapsellinen kuin haluan. Joudun kohtaamaan itseni ilman äidin roolia.
Minua vähänkään tuntevat saattavat aavistaa, minkälaisille keloille mieleni monissa tilanteissa lähtee - lähti tässäkin. Kun olen niin huono.
Aiemmin viikolla olin ylpeä siitä, että tein uuden cv:n ja lähetin sitä jo työpaikkoihin. Nyt tunsinkin vain suunnatonta häpeää siitä, että työkokemuksen kohdalle ei ollut laittaa juuri mitään. Ai että kun olenkin huono ja saamaton. Miten voin olla näin epäonnistunut elämässä? Miten voin olla näin huono? Ja siitä alkaa iso kela pyöriä.
Mieti nyt, olet 27, etkä ole saavuttanut mitään. Eikö yhtään hävetä? Kumppanisi on kanssasi varmasti vain säälistä, kuka tuollaisen epäonnistujan kanssa haluaisi olla. Miten kehtaat julkaista itsestäsi kuvia? Miksi keskität kaiken huomiosi siihen, että kirjoitat turhia tekstejä turhasta elämästäsi? Luuletko, että ihmisiä kiinnostaa lukea niitä? Miksi edes käyt salilla, kun et saa mitään tuloksia? Miten et pysty edes viikkoa olemaan syömättä herkkuja? Et saa edes kotiasi siivottua. Etkö yhtään tajua hävetä?
Sama itseni ruoskinta jatkuu siihen saakka, että havaitsen tekeväni sitä - ikään kuin yhtäkkiä muistaisin, ettei itseni kiusaaminen ja haukkuminen olekaan ok. Syke tasaantuu, keho selvästi rentoutuu ja rauhoittuu.
Seuraavana päivänä käyn kaupassa. Tarkoitus oli hakea juuri tietynlainen lävistyskoru. Myyjän kysellessä menen ihan paniikkiin, ja päädyn ostamaan ihan erilaisen korun - jollaista en tarvitse. En jaksa sitä, että menen aina ihan tavallisissakin tilanteissa paniikkiin. Itseni haukkuminen jatkuu. Vitun hullu. Vittu mä vihaan sua.
Hakusessa olisi tasaisempi mieli ja asteen verran positiivisempi sisäinen puhe. Minun olisi pakko vihdoin oppia puhumaan itselleni kauniisti, tai ainakin vähemmän ilkeästi. En anna muiden enää kiusata minua; puutun huonoon käytökseen ja pienimpäänkin epäkohtaan, mutta jostain syystä sallin itseltäni kaikenlaiset puheet pääni sisällä. Se harmittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti