Syitä miksi kanssani on ihan kivaakin olla suhteessa:

😼 Ajattelen lähes aina ensin muita - sinua - sitten vasta itseäni

😼 Ongelmat ja haasteet joita minulla on, kohdistuvat itseeni - vaiheilen itseni kanssa, harvoin sinun

😼 Olen hauska. Elämäni koostuu läpänheitosta ja sarkasmista

😼 Pystyn puhumaan kaikesta avoimesti, osaan sanoittaa tunteeni ja ajatukseni

😼 Kehitän itseäni jatkuvasti paremmaksi ihmiseksi ja siten myös kumppaniksi

😼 Hoivaviettini on ajoittain hyvinkin voimakas, voin kietoa sinut pumpuliin ettet satuta itseäsi

😼 Tunnen kaikki tunteet moninkertaisina ja äärimmäisen voimakkaina - myös rakkauden

😼 Vaihtelen tyyliäni jatkuvasti, et voi koskaan tietää kuka odottaa kotona. Vähän kuin saisit olla monen eri ihmisen kanssa (tämä on hyvä asia, usko pois)

😼 Pidän läheisyydestä, halailusta ja hipsuttamisesta

😼 Olen rehellinen; itselleni ja muille

😼 Analysoin jatkuvasti omaa olemistani, teen parhaani, etten satuttaisi sinua taikka toistelisi virheitäni

😼 Olen äärimmäisen empaattinen

😼 Stressaan itse kaikesta, mutta pyrin vakuuttamaan sinut siitä, ettei ole mitään huolta tai hätää. Sinun ei tarvitse stressata, sillä aihetta siihen ei varmasti ole

😼 En näe aidan toisella puolella vihreämpää ruohoa

😼 Pidän huolta itsestäni sekä urheilen säännöllisesti

😼 Osaan relata sekä syödä herkkuja sekä maata sängyssä iltaan asti jos siltä tuntuu

😼 Tunteeni riippuvat lähes täysin ympäristöstäni; jos ympäristöni ja suhteemme on tasapainoinen ja ristiriidaton, niin olen myös minä

😼 Tykkään tehdä pieniä tekoja, joista tarkkasilmäinen huomaisi, miten paljon välitän. Pidän muistiinpanoa asioista, mistä tykkäät tai mitä haluaisit

😼 Pidän pitkistä keskusteluista

😼 Olen seksuaalisesti avoin; pystyn puhumaan aiheesta ja osaan kuvailla tarkastikin mistä pidän ja mitä toivoisin

😼 En käytä päihteitä, ei ole tarvetta paeta mitään, vaan kohtaan asiat ja tunteeni selvinpäin

😼 Pyrin kohottamaan itsetuntoasi, ja ajattelemaan tunteitasi aina ennen kuin puhun. Tämän erityisesti toivoisin menevän molempiin suuntiin

😼 Olen rajojeni puitteissa valmis ja halukas kokeilemaan uusia juttuja

😼 Olen söpö, ajoittain myös itseni mielestä

((P.S. Voidaan kuvata pornoo jos haluut))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Kriteerit ihmisille.

En etsi parisuhdetta, ehkä ainakaan perinteistä sellaista. Haluan antaa itselleni aikaa ja tilaa toipua viimeisestä suhteesta - ja samalla k...