Jos seuraat someani, ja avautumisiani ja tunnepurkauksiani täällä, saatat alkaa ajatella että olen kuin iso ongelmakasa; jokainen tilanne aiheuttaa jotain tunteita ja traumat vaikuttavat kaikkiin asioihin tehden elämästäni - ja samalla läheisteni elämästä - vaikeaa.
Minulla ei ole välttämättä sen enempää ongelmia ja juttuja kuin hänellä, joka on piilottanut kaikki nätisti kaapinperälle piiloon katseilta. Yhtä paljon ne siellä vievät tilaa kuin esille otettunakin - sitä ei vain välttämättä huomaa joka hetki. Ja minä haluan huomata.
Voidaan kuvitella tätä vaikkapa suursiivouksena; olen levittänyt kaiken pitkin lattioita, jotta näkisin, mitä kaappini ovatkaan vuosien varrella syöneet.
Vaikka taltioin niitä sotkuläjiä someen teidänkin ihasteltavaksi tai kauhisteltavaksi, ei kodissani ole sen enempää turhaa tavaraa kuin hänellä, joka on piilottanut kaiken kaappeihin. Tai minulla hetkeä aiemmin, kun en vielä ollut räjäyttänyt kaappejani.
Vaikka kuinka ulospäin näyttäisi siltä, että kaikki on järjestyksessä ja on siistiä, kaappien sisällä onkin sekamelska kaikenlaista turhaa roinaa keräämässä pölyä. Ja mietipä mitä tapahtuu, jos joku muu vahingossa tai tahallaan avaa jonkun kaapeistasi. Kaikki leviää lattialle metelin saattelemana, ja hetken olet täysin pihalla siitä, mitä tapahtui - et nimittäin tunnista näitä tavaroita, etkä tiedä mistä ne ilmestyivät lattiallesi. Tai vaihtoehtoisesti juokset paiskaamaan oven kiinni, ennen kuin mitään kerkeää kaapista ulos. Avaaja ihmettelee, miksi sitä ei saanut avata - kaapeissahan on ovet nimenomaan siksi, että niitä voisi välillä availla. Kaapit on tehty avattaviksi. Vaan eivät sinun kaappisi.
Olisiko aika avata ovet, kohdata vuosien varrella keräämäsi rojut ja alkaa lajitella niitä? Olisiko aika tehdä suursiivous?
Minulla on paljon ongelmia ja juttuja ja tunteita ja reaktioita, ja niin on sinullakin. Minä tiedän, mistä olen omani haalinut mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti