Maalle toipumaan.

Lähdin lapseni kanssa viime viikon tiistaina äitini luo Etelä-Pohjanmaalle.

Ajatuksena oli saada vähän etäisyyttä asioihin, ja viettää aikaa poissa kotoa, sillä koti on täynnä muistoja, huonoja fiiliksiä ja toisen tavaroita. Olimme lauantaihin saakka äitini luona, ja vielä yhden yön lapseni isän mökillä. Tuntui hyvältä saada olla rauhassa, ilman vastuuta ja stressiä. Maaseutu voi näköjään tehdä hyvääkin, kun tietää, että sieltä pääsee myös pois.

Latasin tinderin, mutta en uskalla laittaa kenellekään tykkäystä. Kuka vain voi olla ilkeä, kuka vain voi olla kiusaaja ja kuka vain voi olla narsisti. Miten ikinä voisin tunnistaa mädät yksilöt hyvien seasta? En osaa. Enkä uskalla yrittää, ainakaan vielä pitkään aikaan. Epäilen kaikkien motiiveja, ja tekisi mieli eristää itseni muista, ihan täysin. Ainakaan parisuhdetta en halua vielä pitkään aikaan, jos koskaan enää.

Mietin myös, että en varmasti uskalla harrastaa seksiä enää kenenkään kanssa, sillä vuoden aikana kuulemani kommentit, vihjailut ja muihin vertailut eivät varmasti poistu mielestä kovin nopeasti. Siksi päätin ensimmäisen kerran kokeilla jonkun tutun kanssa, otin siis yhteyttä eksääni. (Ei moralisointia, luulen tietäväni mitä teen.) Koen, että sen myötä ajatukset selkiytyivät hiukan.

Pikkuhiljaa menen eteenpäin. Jokaisen teiltä saadun ihanan ja kannustavan viestin avulla otan aina pari juoksuaskeltakin. Tuntuu myös hyvältä jakaa omia tekstejäni. Oma olo paranee, kun saan teiltä vahvistusta tunteilleni ja sille, etteivät minulle tehdyt ja sanotut asiat ole olleet millään lailla hyväksyttäviä - vaikka musta saatiinkin selitettyä minulle aina valkoiseksi. Tai ainakin hyvin haaleaksi harmaaksi.

Erosta on pian kolme viikkoa. Uskoisin, että tulen toipumaan tästä kaikesta vielä. Mutta aikaa siihen varmasti menee. Uskallanko enää koskaan luottaa kehenkään, sitä en vielä tiedä. Uskallanko luottaa edes itseeni? En tiedä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Kriteerit ihmisille.

En etsi parisuhdetta, ehkä ainakaan perinteistä sellaista. Haluan antaa itselleni aikaa ja tilaa toipua viimeisestä suhteesta - ja samalla k...