Olen pitkään elänyt jatkuvan syyllistämisen, haukkujen ja alentamisen kohteena. Huomasin sen kyllä, ja aika ajoin olinkin lopettamassa suhteen, mutta jostain syystä suostuin aina kuitenkin jäämään.
On silti hälyttävää, etten jämäkämmin puuttunut huonoon kohteluun ja epäjohdonmukaisuuteen. Olen kuitenkin sen verran siisti tapaus, että on aika tylsää, jos joudun jatkuvasti kotona kuulemaan väitteitä ja vihjailuja muusta.
On käsittämätöntä, miten helposti uskon mitä tahansa tarinoita - olivat ne miten epäloogisia, epäuskottavia tai epätosia tahansa. Hyväuskoisuuteni saa minut aina uudestaan hiljentämään äänen, joka päässäni huomauttelee, ettei tämä ole millään lailla ok tai hyväksyttävää. Keksin mielummin minkä tahansa muun selityksen asioille.
Olen puhunut siitä, miten en etsi täydellisyyttä, vaan jotain aitoa. Olen valmis joustamaan, ymmärtämään ja auttamaan toisen vikojen ja ongelmien kanssa. Mutta suhde on mahdoton, jos ei ole aikomustakaan korjata tai kehittää vikojaan ja virheitään - vaan pitää ne piilossa muilta, myös minulta.
Tässä oli jo niin hyvin rakennettuja ja viimeisen päälle hiottuja kulisseja ja kuoria, etten typeryyttäni tai naiiviuttani nähnyt niiden läpi heti. Tai ehkei niiden läpi olisi edes voinut heti nähdä, kun tarkoituksena tuntuukin olevan ensin hurmata ja siten saada jäämään koukkuun - ja vasta sitten näyttää todelliset kasvonsa.
Jos universumi heittää vielä seuraavan manipuloivan huijarin elämääni - ja lähden hänen mukaansa - minun täytyy varmaan jäädä sille tielle. Ehkä se on sitten minun kohtaloni, jos en vielä tästäkään oppinut tarpeeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti