Viime viikonloppu oli aivan ihana. Tuli myös tarpeeseen pidemmät vapaat.
Lauantain vietin koko päivän kahden ystäväni seurassa. Monta kertaa päivän aikana havahduin siihen, miten minulla oli äärimmäisen helppo ja hyvä fiilis, pitkästä aikaa. Helppo hengittää ja sanoa ääneen kaikki mitä mieleen tulee. Ei tappelua, ei syyllistämistä, ei piilomerkityksien etsimistä, ei analysointia, sillä näiden ihmisten seurassa pystyn luottamaan siihen, että olen turvassa.
Monta kertaa päivän aikana havahduin siihen, miten toivoin, ettei tuo päivä päättyisi koskaan. Että saisin jäädä siihen hyväksyttyyn, ymmärrettyyn, nähtyyn ja kuultuun oloon; tunteeseen siitä, että olen oikeassa paikassa ja oikeassa seurassa.
Varovasti leikittelin ajatuksella, että ehkä tällaisia fiiliksiä olisi jatkossa tulossa enemmänkin. Ehkä tämä oli vasta esimakua siitä, millaisia tunteita saisin tuntea, ehkä tämä hyvä olo voisikin olla jatkuvaa.
Mutta saadakseni kaiken tuon, mistä salaa haaveilen, minun täytyy päästää irti siitä, mikä ei palvele minua tai mielenterveyttäni. Täytyy päästää irti kuvitelmasta, että kaikki paha voisi vielä muuttua hyväksi. Kuvitelmasta, että voisin rakkaudellani parantaa ja muuttaa ihmisiä.
Eilisiltaan saakka tuo kaikki on ajoittain tuntunut liian suurelta askeleelta - minusta ei vain ole siihen. Eilen illalla eräs ystäväni lähetti minulle linkkejä, joiden takaa paljastui täydellistä kuvailua viimeisestä vuodestani. Järkytyin, vaikka kai minun olisi pitänyt jo tietää minkä kanssa olen ollut tekemisissä.
Kerron kaikesta myöhemmin lisää. Juuri nyt keskityn kääntämään uuden sivun elämässä; vastaanottamaan kaiken hyvän, mitä minulle on tulossa. Keskityn parantamaan haavani, opettelemaan rajani uudelleen ja lopulta ehkä uskallan avata sydämeni uudestaan elämälle ja ihmisille. Kaikki eivät ole pahoja. Vielä löydän ihmisen, joka pääsee sisälle, eikä rikokaan kaikkea.
Siihen asti keskityn elämään, ja rakastamaan itseäni ja muita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti