Elämäni: 2012

Tammikuussa 2012 muutimme toiselle paikkakunnalle.

Tuttavaperheen äiti soitti minulle, ja käski huolehtia, että jokaiselle lapselle tulisi tärkeimmät mukaan. Ja äitille myös.

Yritimme kotiutua heidän luokseen. Helmikuussa täytin 17. Pian sen jälkeen muutimme omaan asuntoon. Aloin seurustella.

Ajattelin tuon perheen pelastaneen meidät. Jostain syystä en silti yhteen heistä pystynyt luottamaan, koin hänet vastenmielisenä ja feikkinä. Pian olinkin tilanteessa, jossa hän käytti väkivaltaa puolisoaan kohtaan, minun katsoessa vierestä. En ymmärtänyt, miten kukaan kehtaa tehdä niin - hän kuitenkin tiesi, mitä olimme joutuneet kokemaan.

Toinen taas esitti meidän pelastajaa; kuskasi minua ja äitiäni, piti näennäisesti huolta ja yritti nostaa ylös suosta … siihen saakka, kun aloimme näyttää jotain elonmerkkejä. Sitten meidät piti painaa taas alas. Hän yritti vaatia äitiäni valitsemaan hänet tai minut.

Sain kuulla, että poliisia kiinnostaisi saada lääkärin lausunto mieleni voinnista. Halusivat tietää, oliko minulle jäänyt traumoja menneestä. Tottakai oli. Haaveilin pääsystä psykologille, tiesin, että olin masentunut.

Sain diagnoosin keskivaikeasta masennuksesta ja traumaperäisestä stressihäiriöstä. Elin sumussa. Minulla ei ole kovin paljoa muistikuvia tuosta ajasta. Jossain kohtaa erosin poikaystävästäni, joka oli kohdistanut vihaa ja mustasukkaisuutta minua kohtaan. Pelkäsin miehiä.

Söin lääkkeitä masennukseen. Luin lähes päivittäin netistä tappouhkauksia ja haukkuja - joita sain ilmeisesti siksi, että oli epäreilua, kun ”sain” olla kotona. Makasin useimmat päivät sängyssä. Halusin kuolla.

Tämä ”pelastajamme” tilaili äitini nimissä itselleen asioita, jättäen laskut äitini huoleksi. Välillä jouduimme lainaamaan häneltä rahaa, ja sitä oli kätevä käyttää aseena meitä vastaan, saaden meidät tanssimaan pillinsä tahtiin.

Hän käytti lukuisilla tavoilla hyväkseen meidän haavoittuvuutta; esim. antoi ”isällistä rakkautta”: siveli minua paidan alta.

Juuri ennen joulua hän laittoi meidät kiertämään kaupoissa palauttamassa lapsille ostamamme lahjat, jotta pystyisimme antamaan hänelle rahaa. Jalona ihmisenä kuskasi meitä kaupasta toiseen. Olimme hänen narrejaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Kriteerit ihmisille.

En etsi parisuhdetta, ehkä ainakaan perinteistä sellaista. Haluan antaa itselleni aikaa ja tilaa toipua viimeisestä suhteesta - ja samalla k...