Vaikket pyydä.
En kerro sinulle sitä henkilökohtaisesti, sillä oletettavasti vastaisit, ettet ole tehnyt mitään, mitä pitäisi pahoitella.
Se on ihan fine. Et tietenkään voi myöntää itsellesi tekojasi, ymmärrän sen. Ei kenenkään psyyke kestä myöntää itselleen moisia hirveyksiä. Eikä sinun tarvitse myöntää niitä minullekaan, tiedänhän kaiken jo. Mutta puhumalla suoraan auttaisit minua ymmärtämään. Tekisit kaikesta inhimillisempää ja helpompaa.
Sinulla oli varmasti paljon traumoja jo entuudestaan. Lapsuutesi on varmasti ollut pelottava ja turvaton. Olet ehkä kokenut olevasi aina liikaa tai liian vähän. Olet ehkä joutunut pelkäämään itsesi tai muiden puolesta. Olet ehkä joutunut ottamaan liian paljon vastuuta liian nuorena. Olet ehkä kohdannut väkivaltaa. Tuntenut ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä ja erillisyyttä. Pelännyt.
Mikään näistä ei tietenkään oikeuta sinun tekojasi. Mutta ymmärrän sinua jollain tasolla. Olet rikki, olit jo silloin.
Olisitpa tajunnut sen itse, ettei lastesi tarvitsisi yrittää diagnosoida ja sitä kautta ymmärtää sinua. Ettet olisi siirtänyt kaikkea omille lapsillesi. Olisitpa pysäyttänyt kaiken ajoissa itse, ettei virkavallan olisi tarvinnut pysäyttää sinua. Olisitpa pyytänyt ja hakenut apua. Olisitpa halunnut olla parempi.
Sinä olisit voinut olla niin paljon parempi. Mutta et ollut. Minä en aio jatkaa sukupolvien kierrettä, vaan lopetan kaiken tähän. Minä haluan olla parempi. Sinä aiheutit minulle turvattoman ja pelottavan lapsuuden, sinä pilasit monen ihmisen elämän. Mutta minä en toimi kuin sinä. Sillä minä en ole kuin sinä.
Tänään tehdessäni lähtöä hymyilit minulle, ja minun teki mieli samaan aikaan itkeä, huutaa, raivota, lyödä ja hymyillä. Päätin hymyillä.
Hyvää joulua, isä.
Ehkä seuraavassa elämässä valitset siirtosi paremmin. Nimittäin aina on vaihtoehtoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti