Tosikko?

Välillä olen saanut kuulla kuittailuja siitä, ettei minulle voisi heittää vitsiä mistään.

Todellisuudessahan olen todella huumorintajuinen, tykkään vitsailla ja haluaisin heittää sarkastista ja huonoa läppää mistä vain. Mutta en voi.

En voi, sillä en koskaan voi olla satavarma siitä, että kuulija ymmärtää vitsin olevan sataprosenttisesti vitsiä, vailla pienintäkään totuudenhiventä.

Minulla on lukuisia tärkeitä aiheita, joista en siedä kuulla vitsailua edes kumppaniltani. Sillä en vielä tunne häntä niin hyvin, että voisin luottaa hänen ymmärtävän asian olevan täysin läppää, eikä yhtään totta. En tiedä muuttuuko asia koskaan, vaikka tuntisimme toisemme läpikotaisin. Haluan varmistaa, etteivät minun puheeni (tai reaktioni vitseihin) synnytä lisää pahaa tähän maailmaan, tai pidä yllä vääristyneitä ja haitallisia uskomuksia ja rakenteita.

Olen muutenkin aina ollut vitsailusta sitä mieltä, että kaikesta voi heittää läppää, tottakai. Kunhan tunnet yleisösi täysin; voit olla satavarma siitä, ettet aiheuta vitseilläsi mitään pahaa. Valitettava fakta silti on, ettet koskaan voi tuntea kuulijoita täysin.

Otetaan esimerkiksi äijien kesken heitettävät sovinistiset, seksistiset vitsit. Kyseisistä aiheista vitsailu voisi teoriassa olla ihan ok, jos voisit olla satavarma, että yleisösi ymmärtää sen olevan pelkkää vitsiä. Mutta et voi. Siksi ajattelen, että tietyistä asioista vitsailu on ihan täysin väärin.

Ja kukapa haluaisi toimia väärin, ja mahdollisesti ylläpitää haitallisia, vääristyneitä, sairaita rakenteita ja naisvihamielistä, seksististä kulttuuria? En minä ainakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Kriteerit ihmisille.

En etsi parisuhdetta, ehkä ainakaan perinteistä sellaista. Haluan antaa itselleni aikaa ja tilaa toipua viimeisestä suhteesta - ja samalla k...