(Helppous on toki suhteellista; asiat jotka ovat yhdelle vaikeita, voivat olla toiselle helppoja.💡) Kuten ehkä arvata saattaa, vaadin viereeni asettuvalta ihmiseltä laajaa itsetuntemusta, ja jatkuvaa kehitystä ihmisenä.
Aiemmin minun kanssa on (tämän asian suhteen) ollut helpompaa olla; en vaatinut läheskään näin paljoa (=yhtään) tunteista puhumista, itsetietoisuutta ja itsereflektiota. Mitä pidemmällä olen itseni kanssa, sitä enemmän vaadin myös toiselta.
Nyt kun mietin suhdehistoriaani, en voi millään käsittää miten olen moisissa tilanteissa (moisten ihmisten kanssa 😏) ollutkaan. Siedin jopa täydellistä puhumattomuutta. Olin joskus ihminen, joka ”pienellä” vaivalla sujahti sellaiseenkin suhteeseen. Enää minua ei siihen saisi, sillä enää en siihen mahtuisi.
Vaadin avoimuutta ja kykyä puhua kaikesta. Asiat ovat vaikeita ja niistä puhuminen välillä vielä vaikeampaa, mutta se ei saa olla syynä puhumattomuudelle. Jos ei ole keskusteluyhteyttä, ei voi olla suhdettakaan. Miten voisin tutustua toisen sisimpään ja oppia hänet läpikotaisin, jos emme pysty puhumaan ihan kaikesta?
Vaadin loputonta rehellisyyttä. Rehellisyys on kaiken perusta; jos ei ole rehellisyyttä, ei ole yhtään mitään. Valkoiset valheet, totuuden muuntelu ja silottelu ovat kaikki täysin kiellettyä. Sinun täytyy olla myös rehellinen itsellesi, eritoten menneisyyttäsi analysoidessasi. Vastapainoksi olen itse rehellinen - vaadinhan toiselta vain asioita, joihin pystyn myös itse.
Vaadin rehellisyyden ja empatian tasapainoa.
Joillekin tämä vaatimuslista on ihan liikaa; vaadin mahdottomia, ja pidän rimaa liian korkealla.
Joillekin taas listaamani asiat ovat itsestäänselvyyksiä (oikeasti, ei vain puheissa). You’re my kind of people.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti