Ulkonäkö.

Olen koko elämäni yrittänyt miellyttää muita. Ja ihan tosissani - olen pyhittänyt kaiken energiani ja aikani sille. Olen yrittänyt olla juuri sellainen kuin muut haluavat. Joskus aiemmin puhuinkin siitä, miten olisi helpompi toteuttaa muiden toiveita, kun ne olisivat keskenään yhteneväisiä. Vaikeaa asiasta teki se, kun kaikilla oli eri näkemys ja mielipide - yhden mielestä minun kuuluisi olla mustatukkainen, toisen mielestä taas kalju. Kolmas ajatteli oman värin sopivan minulle parhaiten. 

Muiden mielipiteiden kuuntelemisen lisäksi olen yrittänyt sulautua joukkoon. Ja vaikka persoonani ja mielipiteideni puolesta se olisi vaikeaa, ulkonäöllä oli helppo huijata olevansa "kuin muut". Oli pitkää tukkaa ja hillittyä pukeutumista. Joukkoon sulautuminen oli siksikin luonnollinen ja helppo valinta, kun paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko vaati sitä, etten saisi herättää liikaa huomiota.

Jossain kohtaa olo ja elo vääränlaisen ulkomuodon kanssa kävi liian tukalaksi ja vaikeaksi. Oli inhottavaa, kun peilistä katsoi takaisin joku muu, kuin minä itse. Silloin päätin valita näyttää itseltäni, välittämättä siitä, mitä muut ovat mieltä. Ja muuthan toki olivat mieltä. Olen saanut kuulla aivan järkyttävän määrän kommentteja ulkonäöstäni. Kun näytän niin erilaiselta ja jännältä ja oudolta ja inhottavalta ja en yhtään naiselta.

”Näytät tosi provosoivalta.”

”Turha ihmetellä negatiivisia kommentteja, itsehän olet päättänyt näyttää tuolta.”

”Miksi näytät noin provosoivalta, jos et muka halua huomiota?”

”Mitä haet ulkonäölläsi?”

En kauheasti pidä kommenteista liittyen ulkonäkööni - positiiviset jutut ovat aina kivoja, mutta negatiivisia en ymmärrä. Vaikka näyttäisin mielestäsi ärsyttävältä tai tyhmältä tai rumalta, miksi se pitää sanoa minulle? Miksi minun ulkonäköni haittaa sinua niin paljon? Miten minun ulkonäkö vaikuttaa elämääsi?

Minä en näytä provosoivalta. Minä näytän miltä näytän, ja jostain syystä sinä provosoidut siitä. En myöskään hae ulkonäölläni mitään - vuosia yritin näyttää ”siltä miltä kuuluu”, kun en halunnut herättää huomiota tai selitellä valintojani. Lopulta oli pakko tehdä päätös siitä, kuuntelenko muita ihmisiä ja paniikkiani, vai alanko vihdoin näyttää itseltäni ja tehdä oloni mukavammaksi omassa kropassani. Minun kuuluu näyttää juuri tältä - ei siksi, että saisin huomiota tai sinä pitäisit näkemästäsi. Vaan siksi, että tämä on minä. Haluan näyttää juuri tällaiselta - itseltäni.

Jos joku minulle tärkeä ihminen kommentoi tai arvostelee ulkonäköäni, otan sen helposti itseeni ja loukkaannun.

En siksi, että en olisi sinut ulkonäköni kanssa, tai se olisi jotenkin arka paikka minulle. En siksi, että minulla olisi huono itsetunto. Vaan siksi, että haluaisin olla teille kaikille näkymätön. Haluaisin olla kaikkea muuta, kuin ulkokuoreni. Haluaisin teidän näkevän mikä minä olen, ja mitä minulla on tarjota tälle maailmalle. Haluaisin ainakin lähimpien ja tärkeimpien ihmisten huomaavan, mikä minä olen - ja keskittyvän vain siihen. Välittämättä ulkonäöstäni.

Minun ulkonäköni on vain minua varten - oma tapani ilmaista itseäni ja purkaa luovuuttani ja visioitani. Oma leikkikenttäni ja taulupohjani. Se ei ole teitä varten. Siksi en myöskään ymmärrä ajatusta siitä, että joku työ tai muu mahdollisuus jäisi saamatta esimerkiksi tatuointien takia.

Minä = minun ajatukset, mielipiteet ja näkemykset, tapani ajatella ja toimia. Tapani kohdella muita.
Minä ≠ miltä näytän, minkä kokoinen olen, millaiset hiukset minulla on tai ei ole.

Haaveilen maailmasta, jossa kaikki saisivat huoletta toteuttaa itseään ja näyttää täysin itseltään. Jossa kaikki saisivat elää sellaisessa kehossa, joka tuntuu omalta. Jossa ei tarvitsisi pelätä ulkopuolelta tulevaa painostusta ja kommentointia liittyen ulkonäköön. Sellaisessa maailmassa meidän kaikkien olisi helpompi elää. Myös sinun, joka sanot minua oksettavaksi tai vääränlaiseksi.

Nimittäin syy sille, että kommentoit ulkonäköäni negatiivisesti ei ole siinä, että näytän tältä. Syy on siinä, että kuvittelet tässä maailmassa olevan - joko sinulle on opetettu, tai olet itse kehittänyt itsellesi - sääntöjä ja rajoja, jotka määrittäisivät, miltä ihmisten kuuluisi näyttää. Tosiasiassahan sellaisia ei ole olemassa. Kaikki niin kutsutut säännöt ja rajat ovat jonkun keksimää, eivätkä mitään absoluuttisia totuuksia.

Mitä jos unohdettaisiin kaikki säännöt ja normit ja ihanteet, ja päätettäisiin kaikki näyttää miltä haluamme. Ilman rajoituksia. Ja antaisimme muidenkin näyttää miltä he haluavat. Koska - kuten sanottua - sääntöjä ei ole. Saat olla juuri sellainen kuin haluat. Ja minäkin saan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Kriteerit ihmisille.

En etsi parisuhdetta, ehkä ainakaan perinteistä sellaista. Haluan antaa itselleni aikaa ja tilaa toipua viimeisestä suhteesta - ja samalla k...