Tasan kuusi vuotta sitten synnytin maailman kauneimman olennon.
Ensimmäiset vuodet äitinä olin kaikkea muuta kuin äiti. Olin tyttöystävä, kaveri, bilettäjä, opiskelija, ystävä, eksä. Edestakaisin ajelehtiva, itsetuhoinen, hukassa oleva, rikkinäinen, traumatisoitunut olento. Keskityin asioihin, joiden luulin olevan tärkeitä. Keskityin selviämään, pysymään hengissä. Keskityin nauttimaan elämästä - nauttimatta oikeasti yhdestäkään hetkestä. En elä enää niin.
Tahdon olla tämän pienen ihmisen tuki ja turva - enkä sano tätä millään kliseisellä, pinnallisella tavalla, vaan tarkoitan sitä oikeasti.
Tahdon olla se, johon voit nojata aina, kun omat jalat eivät meinaa kantaa. Tahdon olla se, jolle voit kertoa kaiken - senkin, mitä ei voisi kertoa kenellekään. Tahdon olla se, jonka voit luottaa pysyvän vierellä, vaikka kaikki muut lähtisivät. Se, joka neuvoo ja ohjaa, muttei yritä pakottaa mihinkään suuntaan. Joka kertoo näkemyksensä, mutta antaa sinun muodostaa omasi.
Tämä tahtotila olisi pitänyt olla minussa jo ihan alusta asti. Tai ehkä se olikin - se vain väistyi syrjään elämän heittäessä eteen kurjuutta, saaden minut tekemään huonoja valintoja ja lopulta pakottaen käsittelemään menneisyyteni, jotta voisin jatkaa kanssasi eteenpäin.
Kadun joitain valintoja, joita olen elämässäni tehnyt. Kadun sitä, että päästin jotkut asiat tärkeyslistalla yläpuolellesi. Kadun sitä, että niin monina viikonloppuina avasin korkin, sen sijaan että olisin ollut kanssasi. Että kulutin energiani ja aikani yrittäen muodostaa parisuhteita, vaikka olisin voinut vahvistaa meidän välistä suhdetta. Että kulutin energiani ja aikani itseni korjaamiseen, vaikka minun olisi pitänyt tehdä se jo ennen sinua. Sinua en kadu.
Kaiken - myös näiden tyhmiltä ja järjettömiltäkin tuntuvien valintojeni jälkeen voin silti sanoa tehneeni kaiken, minkä voin. Olen tehnyt parhaani. Tyhmän, rikkinäisen ja hukassa olevan ihmisen ei voi edes odottaa tekevän fiksuja ja hyviä valintoja. Onneksi en ole sellainen enää. Nyt tiedän, mikä elämässä on tärkeää. Ja mikä ei ole.
Ensimmäisinä vuosinasi usein mietin, että miksi minä - tyhmä, rikkinäinen, epäkelpo ihminen - sain sinunlaisen, kauniin ihmisen elämääni. Nyt tiedän; siksi, että itse olen samanlainen. Minulla vain kesti kaivaa esiin oma kauneuteni - kauniit ajatukseni, mielipiteeni, näkemykseni ja haaveeni. Toivottavasti et joudu omaa kauneuttasi hukkaamaan elämän myrskyissä.
Kun sain sinut, olin liian nuori - henkisesti. Olin liian hukassa, hajalla ja rikottu. Olin liian nuori tulemaan äidiksi. Mutta olin myös liian nuori kuolemaan. Noista vaihtoehdoista äidiksi tulo oli tottakai parempi - näin kuului tapahtua. Onneksi tulit elämääni.
Tahdon hyvittää sinulle kaiken. Kaikki hetket, kun en ole ollut paikalla. Kaikki hetket, kun olen ollut paikalla, mutta en läsnä. Kaikki hetket, kun olisit tarvinnut kuuntelijaa, lohduttajaa tai ymmärtäjää, mutta jouduit selviämään yksin - ilman äitiä.
Meidän välillä vallitsee vahva, ymmärtävä ja läheinen yhteys, enkä anna sen enää hukkua elämän käänteissä. Olet herkkä, ymmärtävä, luova ja pohdiskeleva - kaunis ihminen. Älä koskaan hukkaa sitä.
Rakastan sinua. Tietäisitpä, miten paljon.
Hyvää syntymäpäivää äitin 6-vuotias mussukka. Opetat minulle niin paljon.💓
Ihana kirjoitus Tytti. ❤️ T. Jani
VastaaPoistaRakas.
Poista