Kommentit.

Lueskelin tuossa aikani kuluksi vanhoja blogikirjotuksiani, ja niiden kommentteja. Ei pysty pieni ihminen käsittämään, kuinka kukaan pystyy olla noin ilkeä. Miettikää miltä tuntuisi itse saada tuollaisia kommentteja. Tuskin kovin hyvältä. Ihmettelen vain kuinka pystyin olla välittämättä niistä. Tiedossa kommentoijillakin oli se, että olin itsetuhoinen ja vaikeasti masentunut. Miten onnistunut olo olisi ollut sitten, jos nämä teidän kommentit olisivatkin saaneet minut tekemään iteslleni jotain?

Näitä on tullut paljon pahempiakin, mutta olen joskus poistellut aika paljon kommentteja ja tekstejä. Lisäksi askissa on tullut tosi paljon haukkuja, mutta sieltä en nyt jaksa lähteä etsimään niitä.

Tässä teille nyt silti vastauksia, toivon todella, että olette noista ajoista kasvaneet, EDES VÄHÄN. Ja toivottavasti tajuatte jo, että noin ei voi ihmisille puhua. Järki käteen.

"Ei noi pojat halua sen kavereita olla :DDDD helppoo pillua"

"Huoraat enemmän ku ei-lestadiolaiset yhteensä"

"vitun lumppu saatana"

"Ja meet kuulemma sänkyyn jokaisen vastaan tulijan kans, sit vielä väität olevas lestadiolainen???"

"vitu lutka varastat toiste miehet!!"

"ootpa lapsellinen täysikäseks..... tottaha ne ny ottaa sen kenelt saa helpoite.....?"

"lestaadiolaishuora :D"

"tytti soot vajaa xD kai ny kaikki tietää et sulla on ollu ns.juttua vaikka kenen kans !:D"

"No sä et haluu myöntää et oot sellanen "huora" :D"

"kunniaa edelliselle kommentoojalle ;) oon nii samaa mieltä ettei tosikaa XD oikeesti mitä tapahtu taskiselle? luksu? harri? niit on nii monia etten muistakkaa kaikkii :D ja nyt janne :3 EI NÄIN! EI NÄIN!! xDDD ettisit ny oman ikääsiäs *huora* :)"

Miten kukaan voi oikeasti olettaa, että on ok tulla kirjottamaan minun blogiin mitään tällaista? Mietin vain, että kuinka vitun pieleen voi kasvatus mennä. Ihan oikeasti.

Nuo kommentit on tulleet vuosina 2012 ja 2013. Seksiä olin harrastanut kahden ihmisen kanssa; toisen kanssa seurustelin yli puoli vuotta, toinen oli vain ihastus. Ja vaikea varmaan uskoa, mutta minua vastaan tuli paljon enemmänkin ihmisiä kuin nämä kaksi. Monien miesten tai poikien kaverina olin kyllä, ja vietimme aikaa yhdessä. Mutta minulla oli sellainen erikoistaito että osasin olla kaveria ihan ilman panemistakin, josko se sitten puuttui näiltä kommentoijilta. Ja kun nyt nimeltä piti muutama mainita; kahden kanssa olin tosi hyviä kavereita, yhtä en edes juurikaan tuntenut. Että sillälailla.

Huoraa minusta ei olisi saanut tekemälläkään, koska tietääkseni en ole rahaa koskaan ottanut. Ja muutenkin, miten lahjaton täytyy verbaalisesti olla, että "haukkuu" toista huoraksi?


"tuskimpa te ootte ainoota joidenka perhe on kokenut kovia..ei teillä oo silti mitään oikeutta haukkua muita."

En tietääkseni ole koskaan väittänyt, että me olisimme ainoa perhe, joka on kokenut kovia. Koen silti, että minulla oli - ja on - oikeus olla rikki, johtuen asioista, joita menneisyydessäni on tapahtunut. 

En millään jaksa muutenkaan ymmärtää tätä ajatusmaailmaa, että ei saa valittaa, kun jollain menee kuitenkin aina huonommin. 

Ainoat ihmiset, joita tuolloin haukuin, olivat he, jotka tulivat minulle törkeyksiä kommentoimaan. 
Jos sinä kiusaat minua, mikä velvollisuus minulla on miettiä sinun tunteita? Helvetin idiootit.

"Tuskin ne paskapuheetkaan tyhjästä alkua saa.. Hei haloo jokainen ihminen kyllä pystyy vaikuttamaan siihen, mitä itsestä puhutaan. Kannattaa vaan käyttäytyä niin, ettei oo syytä puheille! ;)"

Niin, että minun täytyy käyttäytyä kuten te haluatte, niin sitten te lopetatte minun kiusaamisen? Täysin idioottimainen ajattelutapa. 

Minua kiusattiin ja haukuttiin niin perusteettomasti, että käyttäytymiseni ei olisi sitä muuttanut suuntaan tai toiseen.

Asia, joka minun käytöksessä muita niin kovasti hiersi, oli se, kun en murtunut, vaikka te systemaattisella kiusaamisella sitä yrititte saada aikaan. Ette ressukat tajunneet, että olin jo pohjalla. Olin vaikeasti masentunut, vailla elämäniloa. Sieltä ei olisi alemmaksi enää päässyt. 
Vaikea varmasti ymmärtää, jos itse on aina kaiken saanut hopeatarjottimella nassun eteen.

"HAHAHAHAH nyt sun äiteeski on huomannu miten lapsellinen kusipää oot : DDDD nyt ei ookkaa enää ketään tääl puolustamas sua : D"

"äitis häpee sua niinku me kaikki muutki xD"

"hei kyll muaki hävettääs jos mä olisin sinä, ei muuten mut mitä juttuja susta kylillä kuulee niin... ei huhhuh xD"

Äiti on tuskin koskaan minua hävennyt. Minun silmiin ainoat, joita tuolloin olisi jostain syystä pitänyt hävetä, olitte te. 

Ja mitä juttuja minusta kylillä kuuli - huhut ja juoruthan ovatkin aina täyttä faktaa ja kaikki uskomukset kannattaakin rakentaa sille pohjalle. Vieläkään en jaksa käsittää, miten voi vielä nykypäivänä olla olemassa tällaisia junttikansoja, joille on elämää suurempi järkytys, kun jotkut elävätkin eri tavalla kuin itse. On niin uskomatonta, että oman pienen kuplan ulkopuolellakin on elämää. Vautsivau.

Joskus kannattaisi ihan kokemuksen takia kokeilla sitä, että asettuu toisen asemaan. Se on varmasti tosi haastavaa, jos aivokapasiteetti on noinkin rajallinen.

"voi saatana huora ootte äitis kans nii pieniä kersoja molemmat! hankkikaa elämä ja mee töihi sielä kotona vaa ooot voi juma! ei isäs oo äitiäs hakannu! mee äitis kans hoitooo"

"sun isäs elämääsi/elämäänne pilannut! Molemmat vanhemmat ovat siihen syypäitä."

"yksin ei voi riidellä! hakkaaminen onkin aika liiotellusti sanottu, ymmärrätkö miltä isästäkki tuntuu jos se lukee näitä siun kirjootuksia?"

Kerroin aikoinaan useaankin otteeseen, miksi makasin kotona vain tekemättä mitään, mutta ihan kertauksen vuoksi; olin vaikeasti masentunut, söin päivittäin masennuslääkkeitä, olin elämänilon ja elämänhalun kadottanut jo aikoja sitten, lapsuus ja nuoruus oli ollut turvatonta ja sairasta, olin juuri muuttanut uuteen kaupunkiin ja halusin vain kuolla. Jostain syystä moni teistä kommentoijista oli hurjan kateellinen siitä, kun minun ei "tarvinnut" käydä koulussa ja sain olla vain. 

Ihan tiedoksenne, olisin ollut paljon mielummin tasapainoinen ja terve - ja pystynyt käymään koulussa ja töissä normaalisti - kuin masentunut ihmisraunio. Paikkoja olisin kanssanne vaihtanut hyvin mielelläni.

Toinen asia. Miten sinä, tuntematon tai puolituttu, joka et koskaan asunut meidän kanssa Alavudella, voit sanoa, mitä meidän kodissa tapahtui tai jäi tapahtumatta? Miksi kuvittelet, että tietäisit asiasta paremmin kuin me, jotka elimme sitä helvettiä päivittäin? 

Ajatteleeko joku tosissaan, että pelkästä riitelystä joutuisi vankilaan? Ajatteleeko joku tosissaan, että viranomaiset eivät osaisi olla huolellisia ja tarkkoja työssään, vaan ihan vahingossa vangitsisivat syyttömän? Niinku ihan oikeasti?

Ymmärrän, että isästä voi tuntua pahalta lukea minun kirjotuksia lapsuudesta ja nuoruudesta. Mutta sekin on vähän sillälailla, että ei auta kuin kestää seuraukset. 

Jos minä saisin päättää niin tottakai olisin asioista päässyt yli samantien ja pystynyt jatkaa elämääni niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. 

Mutta asiat eivät ole aina omissa käsissä. Valitettavasti minun täytyy käsitellä asiat, ja minulle paras keino siihen on se, että puhun ja kirjotan niistä aina uudestaan ja uudestaan, niin kauan, että saan rauhan ja pystyn jatkamaan eteenpäin. Ei ollut minun käsissä sekään, että lapsuuden ja varsinkin nuoruuden tapahtumat muovasivat ja rikkoivat minua niin vahvasti, että minun on vaikea sopeutua tähän maailmaan ja ylipäätään käsittää kuka minä olen tai mikä minä olen ja miksi minun täällä täytyy olla.

Olen isälle sanonut, että toivon hänen ymmärtävän minuakin, ja että minä en tee tätä kiusatakseni. Minä en hänelle halua mitään pahaa. 

Minä teen tämän siksi, että pääsisin joskus jatkamaan elämääni. Teen tämän siksi, että nämä asiat kiusaavat minua edelleen, lähes päivittäin. Siksi, että pelkään ihmisiä, pelkään ihan tavallisia arkipäivän tilanteita, näen painajaisia ja kamppailen itsetuhoisten ajatusten kanssa.

Ja siksi, että minulle ei koskaan annettu syytä tai selityksiä.

Älä koskaan vähättele toisen kokemuksia. Äläkä ikinä sano toiselle, mitä hänen pitäisi tuntea ja mitä ei. Sinä et tiedä, miten toinen kokee asiat. Älä esitä omia mielipiteitäsi faktoina.

Sinun täytyy ymmärtää, että voit sanoillasi satuttaa pahastikin ja pahimmassa tapauksessa juuri sinun kommentti voi olla se viimeinen niitti. 

Ehkä kannattaisi joskus katsoa peiliin ja kysäistä sieltä, että mikä ajaa sinut kiusaamaan muita? Miksi haluat muille pahan mielen? Mikä sinua vaivaa?